Syksyllä 2025 toteutimme laajan Webropol-kyselyn, jonka tavoitteena oli kartoittaa yliopistojen jatkuvan oppimisen nykytilaa ja erityisesti pienten osaamiskokonaisuuksien nykytilaa, haasteita ja kehittämistarpeita. Kyselyn toteutuksesta vastasi Lapin yliopisto, ja vastausaika oli 18.9.–31.10.2025. 
Kyselyyn vastasi yhteensä 134 henkilöä yhdeksästä suomalaisesta yliopistosta. Vastaajista 67 prosenttia oli muuta henkilöstöä ja 33 prosenttia opetus- tai tutkimushenkilöstöä. Tulokset tarjoavat arvokkaan näkymän siihen, missä jatkuvan oppimisen kehittämisessä mennään – ja mitä vielä tarvitaan. 

Toimivia käytänteitä sekä pullonkauloja 
Kartoitimme kyselyssä vastaajien arvioita jatkuvan oppimisen käytännöistä yliopistoissa. Kyselyssä vastaajia pyydettiin arvioimaan kolmen käytännön toimivuutta omassa yliopistossaan jatkuvan oppimisen näkökulmasta. Arvioitavat käytännöt olivat (1) yhteistyö eri yksiköiden ja tiedekuntien välillä, (2) työelämälähtöinen koulutussuunnittelu sekä (3) riittävä resurssointi jatkuvan oppimisen palveluiden suunnitteluun ja toteutukseen. Käytännöistä työelämälähtöinen koulutussuunnittelu arvioitiin vastauksissa toimivimmaksi käytännöksi. Sen sijaan resursointi jatkuvan oppimisen palveluiden toteuttamiseen ja suunnitteluun sai heikoimman arvioinnin. 
 
Pienet osaamiskokonaisuudet vielä muotoutumassa 
Pienet osaamiskokonaisuudet nähtiin yliopistoissa vielä keskeneräisenä asiana. Kyselyn perusteella valtaosa yliopistoja oli edistänyt pienten osaamiskokonaisuuksien käyttöönoton etenemistä, mutta vaihtelua oli suurestikin eri yliopistojen välillä. Osassa yliopistoja pienet osaamiskokonaisuudet ovat jo käytössä, osassa vasta puheen tasolla.  

Pieniin osaamiskokonaisuuksiin liittyvä toiminta koettiin monin paikoin hajanaiseksi, ja vastaajat tunnistivat siihen liittyvän selkeitä osaamistarpeita. Monille aihe on vielä uusi, ja vastauksissa korostui tarve selkeälle perustiedolle, erityisesti käsitteiden ja toimintamallien avaamiselle. Lisäksi kaivattiin käytännönläheisiä ohjeita esimerkiksi todistuskäytännöistä ja osaamistavoitteiden määrittelystä. Yhteisten linjausten ja selkeiden rakenteiden puute nähtiin osaltaan hidastavan pienten osaamiskokonaisuuksien suunnittelua ja juurruttamista osaksi yliopistojen perustoimintaa. 

Työelämäyhteistyön ja tuotteistamisen kehittäminen nousivat myös tärkeiksi osa-alueiksi osaamisen kehittämisessä. Tarvitaan lisäosaamista koulutusten markkinointiin, hinnoitteluun ja työelämätarpeiden tunnistamiseen sekä mahdollisen uuden työelämää osallistavan kulttuurin luomiseen.  
Alle on listattu osa esille nousseista lisäosaamistarpeista tai tiedontarpeista liittyen pienten osaamiskokonaisuuksien toteuttamiseen jatkossa. 
 

• Viitekehyksen laatukriteerien ja EQF-tasojen ymmärtäminen 

• Taloudellisesti kestävä toimintamalli, rahoitusindikaattorit 

• Yhteiset pelisäännöt ja jalkautus  

• Tekniset ratkaisut ja verkkoympäristöt. Mikä on sopiva oppimisalusta? 

• Selkeys: Pienet osaamiskokonaisuudet vs täydennyskoulutus vs. avoimet opinnot 

• Korvaavuudet, hyväksilukeminen, opintopolutus 

• Sisältöjen laajuuden ja vaativuustason suunnittelu 

• Mallit ja käytännöt pieniin osaamiskokonaisuuksiin. Selkeys koko muodostamisprosessissa 

• Koulutus aiheesta, perusteiden opetus 

• Palvelumuotoilu, ohjaus, fasilitointi 

• Kytkentä osaksi perustoimintaa ilman opettajan liiallista kuormitusta 

• Etukäteen määritellyt osaamistavoitteet räätälöidyissä kokonaisuuksissa 

• Työelämän tarpeiden tuntemus, ennakointiosaaminen 

• Yhteistyö tiedekuntien ja työelämän kanssa 

• Kohderyhmän ja kentän tarpeiden tunnistaminen 

• Rahoitus, kestävä ansaintalogiikka 

• Tuotteistaminen, markkinointi, kohderyhmät 

• Konkreettiset esimerkit ja käytännön kokemukset 

• Yhteistyöhön motivointi, sopivat kumppanit ja sisällöt 

 
Asiakaslähtöinen jatkuva oppiminen 
Kyselyssä vastaajia pyydettiin nimeämään mielestään tärkeimmät tavat kartoittaa asiakkaiden koulutustarpeita, valintoja sai tehdä enintään 3 kpl vastaajaa kohti. Valittavana olevat vaihtoehdot olivat kyselyt, haastattelut, sidosryhmäyhteistyö, osaamistarpeiden ennakointi (direktiivit, linjaukset, kansalliset kehittämissuuntaukset), suorakontaktointi (esim. puhelut ja keskustelut). Vastauksissa kolmen kärjeksi muodostui sidosryhmäyhteistyö, osaamistarpeiden ennakointi, kyselyt (kuvio 1). 

Kuvio 1.  Vastaajien arvio tärkeimmistä tavoista kartoittaa asiakkaiden koulutustarpeita (n=131).
​
Monissa yksiköissä vuoropuhelu oli tiivistä ja osa arjen toimintaa esim. harjoittelujaksojen, kehittämis- ja tutkimushankkeiden, työelämäpäivien, alumnitoiminnan ja työelämätilaisuuksien kautta. Vastauksissa myös mainittiin, että pitää olla aktiivinen oman tieteenalan erilaisissa yhteisöissä ja osallistua alan kehittämiseen, jotta on tietoinen alan osaamistarpeista. Työelämäyhteistyö koettiin osin myös hajanaiseksi ja henkilöriippuvaiseksi. Vastauksissa nousi esiin tarve pitkäjänteisemmälle ja rakenteistetulle dialogille sekä paremmalle tiedonkululle eri yksiköiden välillä.

Asiakaslähtöisistä jatkuvan oppimisen käytännöistä monipuoliset pedagogiset ratkaisut sekä oppijoiden ohjaus ja neuvonta arvioitiin toimivan parhaiten. Yliopistojen jatkuvan oppimisen asiakaslähtöisyyttä vastaajat lähtisivät kehittämään jatkuvan oppimisen rakenteiden selkeyttämisellä, resursoinnilla sekä asiakasymmärryksen vahvistamisella.

Mitä seuraavaksi – v 2026?
Kyselyn tuloksia hyödynnetään hankkeen kehittämistoimenpiteissä vuonna 2026. Alkuvuodesta käymme tarkemmin läpi työelämälähtöisen koulutussuunnittelun eri vaiheita ja käytäntöjä yliopistojen kesken sekä osallistamme työelämää jatkuvan oppimisen kehittämiseen. Lisäksi vuoden 2026 aikana tulemme tarkastelemaan asiakkaiden toiveita ja tarpeita yliopistojen jatkuvalle oppimiselle.
​
Kiitos kaikille, jotka olivat mukana kyselyssä ja keskusteluissa! Jatkuvan oppimisen kehittäminen on yhteinen matka, joka etenee parhaiten avoimessa vuoropuhelussa yliopistojen ja työelämän välillä. Odotamme innolla seuraavia askeleita ja yhteistä kehittämistä.

T: Katri ja Mira / Lapin yliopisto

Hösten 2025 genomförde vi en omfattande Webropol-enkät med syftet att kartlägga det aktuella läget för kontinuerligt lärande vid universiteten och i synnerhet det aktuella läget, utmaningarna och utvecklingsbehoven för mikromeriter. Undersökningen genomfördes av Lapplands universitet och svarstiden var 18.9-31.10.2025.

Totalt besvarade 134 personer från nio finländska universitet på enkäten. Av respondenterna utgjorde 67 % övrig personal och 33 % undervisnings- eller forskningspersonal. Resultaten ger en värdefull inblick i utvecklingen av kontinuerligt lärande och vad som ännu behöver ses över.
 
Fungerande metoder och flaskhalsar
I undersökningen kartlade vi respondenternas bedömningar av metoder för kontinuerligt lärande vid universiteten. Respondenterna ombads att bedöma effektiviteten hos tre metoder vid sitt universitet ur ett kontinuerligt lärandeperspektiv. De metoder som bedömdes var (1) samarbete mellan olika enheter och fakulteter, (2) arbetsorienterad utbildningsplanering och (3) tillräckliga resurser för planering och genomförande av tjänster för kontinuerligt lärande. Av dessa metoder bedömdes arbetsbaserad utbildningsplanering som den mest effektiva metoden medan tilldelningen av resurser för genomförande och planering av fortbildningstjänster fick lägst betyg.
 
Mikromeriter fortfarande under utveckling
Mikromeriter betraktades fortfarande som ett pågående arbete vid universiteten. Enligt undersökningen har majoriteten av universiteten främjat implementering av mikromeriter, men det finns ändå stora variationer mellan universiteten. Vissa universitet använder redan mikromeriter, medan andra fortfarande är på diskussionsnivå.
  
Verksamheten kring mikromeriter anses vara fragmenterad på många håll och respondenterna identifierade tydliga kompetensbehov. För många är ämnet fortfarande nytt, och svaren betonade behovet av tydlig grundläggande information, särskilt när det gäller begrepp och verksamhetsmodeller. Dessutom finns det ett behov av praktisk vägledning om t.ex. certifiering och definitionen av kompetensmål. Bristen på gemensamma riktlinjer och tydliga strukturer anses bromsa planeringen och genomförandet av mikromeriter som en del av universitetens grundläggande verksamhet.

Utvecklingen av näringslivssamarbete och produktifiering framstod också som viktiga områden inom kompetensutveckling. Ytterligare kompetens behövs inom marknadsföring och prissättning av utbildning, identifiering av näringslivets behov och skapande av en ny kultur för näringslivsdeltagande. 
Nedan en lista över några av ytterligare färdigheter och kunskaper som har framkommit i samband med fortsatt implementering av mikromeriter.

• Att förstå referensramens kvalitetskriterier och EQF-nivåerna
• Ekonomiskt hållbar verksamhetsmodell, finansieringsindikatorer
• Gemensamma regler och genomförande  
• Tekniska lösningar och nätverksmiljöer. Vad är en lämplig lärplattform?
• Tydlighet: Mikromeriter vs. fortbildning vs. öppna studier
• Ersättningar, överföring av studiepoäng, studiestigar 
• Omfattning och kravnivå i innehållsplaneringen
• Modeller och metoder för mikromeriter. Tydlighet genom hela utvecklingsprocessen
• Utbildning i ämnet, undervisning i grunderna
• Tjänstedesign, vägledning, facilitering 
• Koppling till kärnverksamheten utan överdriven arbetsbelastning för lärare
• Förhandsdefinierade kompetensmål i skräddarsydda moduler
• Kunskap om näringslivets behov, framtida (förutseende) färdigheter
• Samarbete med fakulteter och näringslivet 
• Identifiering av målgruppen och behov på fältet
• Finansiering, hållbar intjäningslogik
• Produktutveckling, marknadsföring, målgrupper
• Konkreta exempel och praktiska erfarenheter
• Motivation till samarbete, lämpliga partners och innehåll

 
 Kundorienterat kontinuerligt lärande
I enkäten ombads respondenterna att ange de viktigaste sätten att identifiera kundernas utbildningsbehov, med högst tre val per respondent. De tillgängliga alternativen var undersökningar, intervjuer, samarbete med intressenter, förutse kompetensbehov (direktiv, riktlinjer, nationella utvecklingstrender) och direktkontakt (t.ex. telefonsamtal och diskussioner). De tre vanligaste svaren var samarbete med intressenter, förutse kompetensbehov och undersökningar (figur 1).

Figur 1. Respondenterna bedömning av de viktigaste sätten att kartlägga kundernas utbildningsbehov (n=131).

I många enheter är dialogen nära och en del av den dagliga verksamheten, t.ex. genom utbildning, utvecklings- och forskningsprojekt, arbetslivsdagar, alumnverksamhet och arbetslivsevenemang. I svaren nämndes också att det är viktigt att vara aktiv i olika nätverk inom sitt eget område och att delta i utvecklingen för att vara medveten om kompetensbehoven. Samarbetet med näringslivet upplevdes som något fragmenterat och beroende av enskilda individer. Svaren framhöll behovet av en mer långsiktig och strukturerad dialog och bättre kommunikation mellan olika enheter.

Av de kundorienterade metoderna för kontinuerligt lärande ansågs olika pedagogiska lösningar, vägledning och rådgivning för lärande fungera bäst. Respondenterna skulle börja utveckla kundorienteringen inom kontinuerligt lärande vid universiteten genom att klargöra strukturerna för kontinuerligt lärande, fördela resurser och stärka kundförståelsen. 
 
Vad händer under 2026?
Resultaten från undersökningen kommer att användas i projektets utvecklingsåtgärder under 2026. I början av året kommer vi att titta närmare på de olika stadierna och metoderna för arbetsbaserad utbildningsplanering bland universiteten och involvera näringslivet i utvecklingen av kontinuerligt lärande. Under 2026 kommer vi dessutom att undersöka våra kunders önskemål och behov av kontinuerligt lärande vid universiteten. 
​
Tack till alla som deltog i undersökningen och diskussionerna! Utvecklingen av kontinuerligt lärande är en gemensam resa som bäst framskrider genom en öppen dialog mellan universiteten och näringslivet. Vi ser fram emot nästa steg och den gemensamma utvecklingen.
 
Hälsn. Katri och Mira/Lapplands Universitet

In autumn 2025, we carried out an extensive Webropol survey aimed at mapping the current state of continuous learning in universities, with a particular focus on the status, challenges, and development needs of micro-credentials. The survey was conducted by the University of Lapland, and responses were collected between 18 September and 31 October 2025.
​
A total of 134 people from nine Finnish universities responded to the survey. Of the respondents, 67 percent represented other staff and 33 percent were teaching or research staff. The results provide a valuable insight into where the development of continuous learning currently stands – and what is still needed.

Effective practices and bottlenecks
In the survey, we asked respondents to evaluate current practices related to continuous learning in their universities. Respondents were asked to assess the effectiveness of three specific practices from the perspective of continuous learning: (1) collaboration between different units and faculties, (2) working-life-oriented educational planning, and (3) sufficient resourcing for the planning and implementation of continuous learning services. Among these, working-life-oriented educational planning was assessed as the most effective practice. In contrast, resourcing for the implementation and planning of continuous learning services received the weakest evaluation.

Micro-credentials still taking shape
Micro-credentials were seen as an area still under development in universities. According to the survey, most universities had made progress in implementing micro-credentials, but there was significant variation between institutions. In some universities, micro-credentials are already in active use, while in others they remain mainly at the discussion stage.

Activities related to micro-credentials were often perceived as fragmented, and respondents identified clear competence needs in this area. For many, the topic is still new, and responses highlighted a need for basic information, particularly clarification of key concepts and operating models. There was also a call for practical guidelines, for example regarding certification practices and the definition of learning outcomes. The lack of shared guidelines and clear structures was seen as slowing down the planning and integration of micro-credentials into the core activities of universities.

Developing cooperation with working life and improving the productization of training also emerged as important areas for competence development. Additional expertise is needed in marketing, pricing, and identifying labour market needs, as well as in creating a new culture that more actively involves working life.
​
Below is a list of some of the additional competence and information needs identified in relation to the future implementation of micro-credentials:

• Understanding the quality criteria of the framework and EQF levels
• Economically sustainable operating models and funding indicators
• Shared rules and their implementation
• Technical solutions and online environments – what is the most suitable learning platform?
• Clarifying the distinction between micro-credentials, continuing education, and open studies
• Credit transfers, recognition of prior learning, and study pathways
• Planning the scope and level of difficulty of content
• Models and practices for micro-credentials; clarity throughout the entire development process
• Training on the topic and teaching the basics
• Service design, guidance, and facilitation
• Integration into core activities without overburdening teachers
• Pre-defined learning outcomes in tailored programmes
• Knowledge of labour market needs and foresight skills
• Cooperation with faculties and working life
• Identifying the needs of target groups and the field
• Funding and sustainable revenue models
• Productization, marketing, and target groups
• Concrete examples and practical experiences
• Motivation for collaboration, suitable partners, and relevant content
• Customer-oriented continuous learning

Respondents were also asked to name what they considered the most important ways of identifying customers’ educational needs, with a maximum of three choices per respondent. The options included surveys, interviews, stakeholder cooperation, foresight on competence needs (directives, policies, national development trends), and direct contact (e.g., phone calls and discussions). The top three methods selected were stakeholder cooperation, foresight on competence needs, and surveys (Figure 1).

Figure 1. Respondents’ assessment of the most important ways to identify customers’ educational needs (n=131).

In many units, dialogue with working life was already close and part of everyday activities, for example through internships, development and research projects, career days, alumni activities, and other professional events. Respondents also noted the importance of being active in various professional communities and participating in the development of one’s field in order to stay informed about competence needs. At the same time, cooperation with working life was sometimes experienced as fragmented and dependent on individuals. Responses highlighted a need for more long-term and structured dialogue as well as better information flow between different units.

Among customer-oriented continuous learning practices, diverse pedagogical solutions as well as learner guidance and counselling were evaluated as the most effective. Respondents felt that the customer orientation of continuous learning in universities could be further improved by clarifying structures, strengthening resourcing, and enhancing customer understanding.

What’s next – in 2026?
The results of the survey will be used to support the project’s development measures in 2026. Early in the year, we will take a closer look at the different phases and practices of working-life-oriented educational planning together with universities and involve working life in the development of continuous learning. In addition, during 2026 we will examine customers’ expectations and needs regarding continuous learning offered by universities.

Thank you to everyone who participated in the survey and related discussions! Developing continuous learning is a shared journey that progresses best through open dialogue between universities and working life. We look forward to the next steps and to continuing this joint development work.

T: Katri and Mira / University of Lapland

UCEF-verkosto kokoontui marraskuussa kaksipäiväiseen syysseminaariin Santahaminassa Maanpuolustuskorkeakoulun isännöimänä. Seminaarin teemana olikin ytimekkäästi “Kokonaisturvallisuus - nykytila ja tulevaisuus” ja selventävänä alaotsikkona “Tarkoituksena on tarkastella kokonaisturvallisuuden kokonaiskuvaa, uhkakuvia, vastuunjakoa ja yhteistyötä eri toimijoiden välillä”. Keskeisenä teemana osallistujien välisissä puheenvuoroissa oli kysymys siitä, kuinka rakennamme osaamista ympäristöön, jossa uhkat, tarpeet ja yhteistyön muodot muuttuvat jatkuvasti. 
​
Seminaarissa mukana oli ilahduttavan suuri joukko YJOP-hankkeen toteuttajia useista eri yliopistoista. Seminaarin ensimmäiset työpajat käsittelivätkin YJOP-hankkeen näkökulmasta keskeisiä asioita: yritysyhteistyötä ja pieniä osaamiskokonaisuuksia, sekä opetus- ja kasvatusalan täydennyskoulutusta. Hankkeen Tampereen yliopiston toteuttajien Minna Miettisen, Mari Vuollen ja Jaana Roschierin vetämässä yritysyhteistyön työpajassa osallistujat keskustelivat innokkaasti pienten osaamiskokonaisuuksien mahdollisuuksista ja merkityksestä sekä tämänhetkisistä haasteista työelämäyhteistyön näkökulmasta. ​

Yksi seminaarin keskusteluissa toistuvista teemoista oli pienten osaamiskokonaisuuksien rooli osana kokonaisturvallisuuden edistämistä. Miten joustavasti toteutettavalla täydennyskoulutuksella voidaan vastata erilaisiin kokonaisturvallisuuteen liittyviin osa-alueisiin? Pienet osaamiskokonaisuudet mahdollistavat nopean reagoinnin, kohdennetun osaamisen vahvistamisen ja sen, että työelämässä kiinni olevat yksityishenkilöt voivat rakentaa omaa ammatillista osaamista pala palalta.  
​
Seminaarin ensimmäisen päivän yksi ohjelmanumero oli paneelikeskustelu, jossa kokonaisturvallisuutta tarkasteltiin usean eri toimijan näkökulmasta. Kriisitilanteissa nämä toimijat omilta toimialoiltaan edesauttaisivat yhteiskunnan kykyä pysyä toimintakykyisenä. Panelisteina toimivat: 

Marko Rostedt, Helsingin pelastuslaitoksen pelastusjohtaja 
Anssi Heinämäki, kapteeni, Sotataidon laitos/MPKK, strategian opettaja 
Niina Hirvonen, valmiuden ja varautumisen koordinaattori, SPR 
Eero Alaluusua, ETL:n valmiuspäällikkö, Elintarviketeollisuusliitto 
Pekka Jokinen, Kyberturvallisuuskeskuksen johtaja, Traficom 

Paneelikeskustelun useissa puheenvuoroissa korostui sama ajatus: kokonaisturvallisuus on yhteiskunnan eri toimijoiden yhteinen ponnistus. Yhteistyötä tulee tehdä yli sektorirajojen, ja koulutuksen näkökulmasta yliopistojen välillä ja monitieteisesti.  ​

Seminaarin panelistit

Yhteistyö haastaa meitä pohtimaan jatkuvan oppimisen rakenteita uudella tavalla. Kuinka varmistamme jatkuvan oppimisen sisällöt laajasta turvallisuuden teemasta niin, että ne tuottavat osaamista todennäköisesti aika monenlaisesta näkökulmasta asiaa tarkastelevalle kohdejoukolle. Toisena haasteena tulee olemaan monitieteisen näkökulman sovittaminen tähän tilanteeseen. Monitieteisyyden vaatimuksen voi nähdä haasteen lisäksi myös vahvuutena, koska sen kautta monipolvisiin ongelmiin pystytään tarjoamaan osaamista tarpeeksi monelta alalta.
 
Paneelikeskustelusta kuin muistakin puheenvuoroista jäi mieleen henkisen kestävyyskyvyn korostaminen. Ei ole tietenkään helppoa määritellä, mitä kestävyyskyky milloinkin tarkoittaa ja kenen yksilön näkökulmasta, mutta koulutusinstituution perspektiivistä ajatus on herkullinen. Koulutuksella ja sivistyksellä pystytään vaikuttamaan siihen, kuinka alttiita yksilöt ovat esimerkiksi disinformaation kaltaisille vaikuttamisyrityksille. Tähän teemaan palasi myös toisen päivän puheenvuorossaan apulaisprofessori Elias Pekkola, joka käsitteli yhtenä puheensa teemana koulutusturvallisuutta.  Koulutuksen toteuttajan näkökulmasta ajatuksia herättävänä teemana oli koulutuksen jatkuminen kriisitilanteissa. Koulutuksen järjestäjillä pitää olla tarpeellinen kriisiosaaminen, jotta koulutuksen saatavuus ei vaarannu kriisitilanteissa. Koulutuksen osalta se tarkoittaisi myös sitä, että kriisitilanteessa koulutuksen järjestäjien (tässä tapauksessa viitataan nyt lähinnä yliopistoihin) tulee omalta osaltaan varmistaa, että yhteiskunnassa on riittävästi kriittistä osaamista keskeisimmillä sektoreilla.  ​

Mitä ne oikeastaan pitävät sisällään, miten ne rakentuvat ja millaista osaamista niillä tavoitellaan? 

Suomalainen korkeakoulukenttä on murroksessa. Työelämän osaamistarpeet muuttuvat nopeammin kuin koskaan ja perinteiset tutkintorakenteet eivät aina pysty vastaamaan tähän vauhtiin. Työelämä tarvitsee joustavia, nopeasti reagoivia koulutusmuotoja.  Ratkaisuksi on esitetty pieniä osaamiskokonaisuuksia. 

Yliopistoverkosto jatkuvan oppimisen edelläkävijänä hankkeessa Tampereen yliopiston osaprojekti työstää näitä pieniä osaamiskokonaisuuksia tarkastellen nykytilaa ja kehittää prosesseja ja malleja, sekä henkilöstön kykyä tuottaa niitä entistä työelämälähtöisemmin. Pyrimme tunnistamaan mahdolliset pullonkaulat ja toisaalta löytämään hyviä toimivia käytänteitä. ​

Kehitämme pienten osaamiskokonaisuuksien rakentamisen tueksi MOOC-oppimispolun, joka sisältää erityisesti tarkistuslistan pienten osaamiskokonaisuuksien rakentamisen tarkasteluun sekä itsearviointityökalun oman osaamisen mittaamiseksi. 
​
MOOC-kehitystyön alussa olimme keskustelussa pienten osaamiskokonaisuuksien alkulähteillä.  Meitä pohditutti erityisesti se, mikä on pieni osaamiskokonaisuus. Selkeää, yhtenäistä määritelmää ei ole, mutta kansallisen viitekehyksen mukaan pieni osaamiskokonaisuus on oppijalähtöinen. Sen osaamistavoitteet on kuvattu yhdenmukaisella tavalla ja ne perustuvat työelämän tarpeisiin. Osaaminen arvioidaan luotettavasti ja opetuksen tavat tulee suunnitella yhdessä työelämän kanssa. Laadunvarmistukseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Pienillä osaamiskokonaisuuksilla tulee olla itsenäistä arvoa työmarkkinoilla ja ne tulee mielellään voida pinota suuremmaksi kokonaisuudeksi.  ​

Vaikka sanaparissa on adjektiivi pieni, niin yhtenäistä kokoa ei ole tarkasti linjattu. Kansallinen viitekehys antaa suhteellisen laajan skaalan eli 1-59 opintopistettä. Työelämässä oleva opiskelija saattaa kaivata hyvinkin pientä ja joustavaa kokonaisuutta. Joillekin pieni saattaa merkitä jopa pienenpää kokonaisuutta kuin edes 1 op.  ​

Vad innefattar de egentligen, hur byggs de upp och vilken slags kompetens syftar de till att utveckla? 
​
Den finländska högskolesektorn befinner sig i förändring. Kompetensbehoven i arbetslivet förändras snabbare än någonsin och de traditionella examensstrukturerna hänger inte alltid med. Arbetslivet kräver flexibla och snabba utbildningsformer och mikromeriter har presenterats som en del av lösningen. 

Inom ramen för projektet Universitetsnätverket som föregångare inom kontinuerligt lärande – YJOP är Tammerfors universitet med och samutvecklar mikromeriter genom att kartlägga nuläget samt förbättra processer, modeller och personalens beredskap att producera dem på ett sätt som bättre motsvarar arbetslivets behov. Målet är att identifiera eventuella flaskhalsar och samtidigt hitta fungerande metoder. ​

För att stöda utvecklingen av mikromeriter skapar vi en MOOC-lärstig som innehåller en checklista för att granska hur mikromeriter byggs upp samt ett självbedömningsverktyg för att utvärdera den egna kompetensen. 

I början av MOOC-utvecklingen befann vi oss vid själva kärnan kring begreppet mikromeriter. Vi funderade särskilt över vad en mikromerit egentligen är. Det finns ingen tydlig, enhetlig definition, men enligt den nationella ramen är en mikromerit studerandecentrerad. Dess läranderesultat beskrivs på ett enhetligt sätt och baseras på arbetslivets behov. Kompetensen bedöms på ett tillförlitligt sätt, och undervisningsmetoderna bör utformas i samarbete med arbetslivet. Särskild uppmärksamhet bör ägnas åt kvalitetssäkring. Mikromeriter ska ha ett självständigt värde på arbetsmarknaden och helst kunna byggas samman till större helheter. 
​
Trots att termen innehåller ordet ”mikro/liten” finns ingen strikt definierad storlek. Den nationella ramen anger ett förhållandevis brett spann: 1–59 studiepoäng. En studerande i arbetslivet kan behöva en mycket liten och flexibel modul – för vissa kan ”liten” till och med betyda mindre än 1 studiepoäng. ​

En studiepoäng motsvarar 27 timmars arbete. En kontinuerligt lärande i arbetslivet har sällan mycket tid att studera. Hur kan man då lära sig – och hur bestäms den rätta storleken på modulen? Det här ledde oss till att diskutera vad lärande egentligen är, särskilt för den kontinuerligt lärande. ​

What do they actually include, how are they constructed, and what kind of competence are they aiming to develop? 

The Finnish higher education field is undergoing a transformation. The competence needs of working life are changing faster than ever, and traditional degree structures are not always able to keep up. Working life requires flexible, responsive forms of education. One proposed solution is Micro Credentials. 
​
As part of the University network at the Forefront of Continuous Learning ​– YJOP -project, Tampere University’s subproject is developing these micro credentials by examining the current state and improving processes, models, and staff capabilities to produce them in a more work-life-oriented way. We aim to identify potential bottlenecks and, on the other hand, discover good practices that work. ​

To support the development of micro credentials, we are creating a MOOC learning path that includes a checklist for reviewing the construction of micro credentials and a self-assessment tool for measuring one’s own competence. 

At the beginning of the MOOC development, we found ourselves at the very source of the concept of micro credentials. We were particularly pondering what exactly a micro credential is. There is no clear, unified definition, but according to the national framework, a micro credential is learner-centered. Its learning outcomes are described in a consistent manner and are based on the needs of working life. Competence is assessed reliably, and the teaching methods should be designed in collaboration with working life. Special attention must be paid to quality assurance. Micro credentials should have independent value in the labor market and preferably be stackable into larger entities. 
​
Although the term includes the adjective “micro/small,” there is no strictly defined size. The national framework provides a relatively broad scale: 1–59 ECTS credits. A student in working life may need a very small and flexible module. For some, “small” might even mean less than 1 ECTS credit. ​

One ECTS credit corresponds to 27 hours of work. A lifelong learner in working life rarely has a lot of time for studying. So how can one learn, and how can the right-sized module be determined? This led us to discuss what learning really is, especially for lifelong learners. 
​
Is the term “micro credentials” functional in Finnish in working life? Could it be something else, like a “learning piece” that one could collect and assemble into a larger whole—like putting together a puzzle? Hopefully, in the future, many will find the missing pieces and make them fit perfectly. ​

Työelämän osaamistarpeet muuttuvat yhä nopeammin, eivätkä perinteiset tutkintokokonaisuudet yksinään riitä vastaamaan niihin. Siksi tarvitaan joustavia ja pinottavia ratkaisuja – pieniä osaamiskokonaisuuksia, jotka mahdollistavat osaamisen täydentämisen työn ohessa. 

Euroopan unionin osarahoittama, Yliopistoverkosto jatkuvan oppimisen edelläkävijänä (YJOP) -hanke kehittää yliopistojen kykyä tarjota näitä “opinpaloja”: kompakteja, työelämän tarpeista nousevia opintokokonaisuuksia, joita voi koota ja yhdistää joustavasti. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa yliopistojen ja työelämän välistä vuoropuhelua, luoda yhteisiä toimintamalleja ja tarjota henkilöstölle työkaluja, joiden avulla voidaan rakentaa entistä saavutettavampia jatkuvan oppimisen polkuja. 

YJOP-hanke kuuluu JOPPI-koordinaation teemaan “Pienten osaamiskokonaisuuksien tarjonnan kyvykkyyden kehittäminen”. Toimimme läheisessä yhteistyössä sisarhankkeiden kanssa, jotta voimme oppia toisiltamme ja rakentaa toimivia ratkaisuja yhdessä. Yhdistämällä voimamme luomme vaikuttavuutta läpi koko korkeakoulukentän.

​Hankkeen ensiaskeleet 
Hankkeemme käynnistyi toukokuussa 2025. Ensikuukaudet olemme käyttäneet tavoitteiden kirkastamiseen, toimintamallien hiomiseen ja yhteisen matkan suunnitteluun. Etäkick-off kokosi hankkeen toimijat toukokuun lopulla yhteen vahvistamaan suuntaa ja keinoja. Syyskuun alussa otimme hankeporukalla seuraavan askeleen: tapasimme Joensuun kampuksella ja tunsimme, kuinka verkosto heräsi eloon, kun pääsimme tapaamaan suurimman osan kanssa ihan kasvokkain, ja muutama liittyi mukaan myös etäyhteyksien kautta. 
 
Kick-off  Joensuussa 
Aurinkoinen päivä toi mukanaan uusia oivalluksia ja vilkasta ajatusten vaihtoa. Muotoilimme yhdessä eteenpäin kyselyä, jonka avulla kartoitamme yliopistojen jatkuvan oppimisen ja erityisesti pienten osaamiskokonaisuuksien nykytilaa, haasteita ja kehittämistarpeita. Kysely onkin lähtenyt maailmalle, ja se on julkaistu myös hankkeen nettisivuilla. Olisi meille todella arvokasta, jos osallistut ja jaat näkökulmasi! Viestinnän tilannekatsaus toi näkyviin muun muassa raikkaan visuaalisen ilmeen ja verkkosivujen rakenteen, ja lopuksi heittäydyimme vielä työpajaan. Siinä hahmottelimme, miten hankkeen etenemistä mitataan ja arvioidaan, jotta emme vain kulje eteenpäin, vaan myös pysähdymme tarvittaessa hienosäätämään suuntaa. 

Tilaisuuden alussa kuulimme myös Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksen koulutuspäällikön tervetulotoivotuksen. Hänen viestinsä tiivistyi ohjenuoraan: “älä oleta vaan kysy, varmista, keskustele.” Monitoimijaisessa verkostossa on parempi esittää yksi kysymys liikaa kuin tehdä yksi oletus liikaa. Tämä ajatus kulkee mukanamme, kun rakennamme yhdessä uutta. 

Päivän aikana keskityimme siis moniin käytännön tehtäviin, mutta aikaa jäi myös niille keskusteluille, jotka syntyvät usein luontevimmin kasvokkain. Yksi kiinnostava oivallus oli pohdinta siitä, että voisiko “opinpala” toimia pienten osaamiskokonaisuuksien kuvaavana nimityksenä? Kompakti, pinottava ja helposti lähestyttävä. Ehkä juuri tällainen sana tekisi ilmiöstä helpommin ymmärrettävän ja innostavan. Mitä sinä ajattelet, voisiko opinpala olla se termi, joka jää elämään? ​

Kuva: Niko Jouhkimainen

Kuva: Markus Aspegren