Mikä ihmeen POK? - Hankkeen ensimmäinen webinaari
Hankkeemme järjestämä ensimmäinen webinaari kokosi yhteen laajan joukon jatkuvasta oppimisesta kiinnostuneita asiantuntijoita: tilaisuuteen oli ilmoittautunut 166 henkilöä ja linjoilla oli parhaimmillaan 121 osallistujaa. Pienten osaamiskokonaisuuksien kehittäminen on siis selvästi kiinnostava teema yliopiston toimijoille, erityisesti jatkuvan oppimisen toteuttajien keskuudessa.

Webinaarissa tarkasteltiin POKeja niin hallinnon, rahoituksen, strategisen johtamisen kuin käytännön toteutuksen näkökulmista. Keskustelu osoitti, että kyse ei ole pelkästä uudesta koulutusmuodosta, vaan laajemmasta muutoksesta siinä, miten yliopistojen osaamista tuodaan työelämän tarpeisiin.

Kuva: Mikä ihmeen POK? - Miten edetään POK?

​Tilaisuuden avasi opetusneuvos Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Hän pohjusti pienten osaamiskokonaisuuksien historiaa muistuttamalla, että vastaavantyyppisiä kokonaisuuksia on yliopistoissa toteutettu jo pitkään. Uutta ei siis ole itse työelämälähtöiset pienet oppimiseen tähtäävät koulutukset, vaan se, että nämä osaamiset tuodaan näkyväksi ja osaksi virallista koulutustarjontaa.

Keskeistä on myös se, että tarjonta kootaan ja tehdään löydettäväksi yhteisten kanavien kautta. Esimerkiksi opin.fi-alustan kaltaisten palvelujen rooli korostuu, kun pienten osaamiskokonaisuuksien on oltava helposti löydettävissä sekä yksilöille että organisaatioille. Hallinnollisen kehittämisen myötä POKien kautta hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen helpottuu, mikä hyödyttää sekä oppijoita että yliopistoja.

Seuraavaksi Lapin yliopiston asiantuntijat Mira Arffman ja Katri Kuusela esittelivät hankkeessa toteutetun kysely- ja haastattelututkimuksen sekä työpajan tuloksia. Kyselyiden tulosten analyysiin voi tutustua tarkemmin tammikuussa julkaistussa blogikirjoituksessa. Webinaarissa esiteltiin kuitenkin kyselyn lisäksi hankkeessa tehtyjä haastatteluita, jotka kohdistuivat yliopistojen strategiseen johtoon, kuten koulutuksesta vastaaviin vararehtoreihin ja dekaaneihin. Aineiston perusteella jatkuvan oppimisen rakenteet koetaan jo varsin vahvoiksi POKien toteuttamisen kannalta. Samalla todettiin, että toiminta on kuitenkin vielä varhaisessa vaiheessa, ja POK-käsitteisiin ja -käytänteisiin tarvitaan lisää selkeyttä sekä osaamisen vahvistamista. POKeja ei myöskään nähdä automaattisesti uutena sisältönä, vaan pikemminkin uutena tapana tuotteistaa ja koota jo olemassa olevaa opetusta.
 
Mikä on POKin arvolupaus?

Paneelikeskusteluun osallistuivat Päivi Bosquet, OKM, Anne Gustafsson-Pesonen, UCEF-verkosto, Jukka Lerkkanen, POIJU-hanke sekä Anna Päiviö, JOTPA. Paneelikeskusteluissa nousi esiin useita näkökulmia POKien keskeiseen arvolupaukseen:

• POKit mahdollistavat nopean reagoinnin työelämän muuttuviin tarpeisiin.
• Ne suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan yhdessä työelämän kanssa, mikä lisää työelämärelevanssia.
• POKit tarjoavat tutkintojen rinnalle vaihtoehtoisia tapoja osaamisen todennukseen ja voivat samalla tukea tutkinto-ohjelmien kehittämistä.
• Yliopistojen tuottama tieto saadaan POKien kautta työelämälle relevantissa muodossa.

Keskustelussa todettiin, että yliopistojen brändillä ja laadulla on edelleen merkitystä työelämässä, mutta haasteena on tehdä tarjonta näkyväksi ja helposti ymmärrettäväksi. Lisäksi pohdittiin POKien brändäämistä työelämään. Viestinnän tulee olla selkeää työelämän suuntaan, koska siellä kiinnostaa enemmän se, mitä lisäarvoa koulutus tuo, kuin se miten ne on yliopistoissa hallinnollisesti järjestetty.

JOTPAn Anna Päiviö nosti puheenvuorossaan muutamia huomioita juuri päättyneistä ensimmäisistä pienten osaamiskokonaisuuksien piloteista. Pilotit osoittivat, että onnistunut POK on selkeästi rajattu ja riittävän lyhyt, joka tarkoittaa periaatteessa viitekehyksessä mainittujen laajuuksien 1-5 op laajuisia suorituksia. Yhteissuunnittelu työnantajien kanssa on osoittautunut piloteissa hedelmälliseksi, mutta keskustelua herätti se, miten yhteistyö ja kehittäminen jatkuu ilman hankerahoitusta. Nyt piloteissa yritykset osallistuivat esimerkiksi suunnittelutyöpajoihin, joka voi olla ilman hanketta merkittävä panostus yrityksiltä. Oppijoiden näkökulmasta Jukka Lerkkanen nosti POKien käytännön toteutuksessa keskeiseksi aikuisten oppijoiden arjen. Työn ja opiskelun yhteensovittaminen on haaste, johon vastataan yksilöllistämisellä, joustavilla suoritustavoilla ja monipuolisilla arviointimenetelmillä. Hän myös lisäsi, että POKin suunnittelun lähtökohtana on tunnistaa, että työelämässä olevilla on jo paljon osaamista, joka edelleen korostaan yhteisen suunnittelun tärkeyttä.

Keskustelussa tunnistettiin myös haasteita, joista keskeisimmäksi nostettiin POKien rahoituspohja. POKien kannattavuus todettiin monen puheenvuoron mukaan vaikea saavuttaa ilman julkista rahoitusta. Lisäksi ostamisen ja myymisen käytännöt kaipaavat selkeyttämistä sekä korkeakouluissa että työelämässä. Tarjonnan tulisi olla selkeämmin selattavissa ja ostamisen nykyistä vaivattomampaa, jotta volyymiä saadaan nostettua.

Paneelikeskustelun lopuksi Touko Apajalahti Teknologiateollisyys ry:stä kokosi keskustelua yhteen. Teknologiateollisuuden osaajatarpeen arvioidaan olevan seuraavan kymmenen vuoden aikana noin 140 000 uutta osaajaa, joista suurin osa edellyttää korkeakoulutusta. Yrityksissä jatkuva oppiminen on jo arkea, mutta yliopistojen tarjoaman koulutuksen osuus on vielä melko pieni. POKit voivat toimia sillanrakentajina yliopistojen ja yritysten välillä. Tapahtuakseen tämä edellyttää, että ne kytkeytyvät aidosti yritysten uudistumiseen ja ovat helposti löydettävissä.
​
Yleisökeskustelussa nousi esiin kysymyksiä tutkimustiedon hyödyntämisestä POKeissa, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen POK-tarjonnan koordinoinnista sekä kansallisen viitekehyksen valmistumisen aikataulusta, Päivi Bosquet arvioi, että tarkennettu viitekehitys julkaistaan syksyllä 2026.

Vad är egentligen mikromeriter?

Det första webbinariet som vårt projekt arrangerade samlade en bred grupp experter med intresse för kontinuerligt lärande: 166 personer hade anmält sig till evenemanget och som mest deltog 121 personer samtidigt. Utvecklingen av mikromeriter är alltså ett tydligt intressant tema för universitetsaktörer, särskilt bland dem som arbetar med kontinuerligt lärande.

Under webbinariet granskades mikromeriter ur administrativa, finansierings‑ och strategiska ledningsperspektiv samt utifrån ett praktiskt genomförande. Diskussionen visade att det inte enbart handlar om en ny utbildningsform, utan om en mer omfattande förändring i hur universitetens kompetens ska tillgängliggöras för arbetslivets behov.

​Bild: Vad är mikromeriter? - Vad är nästa steg?

Tillfället inleddes av undervisningsrådet Päivi Bosquet från Undervisnings‑ och kulturministeriet. Hon gav en historisk bakgrund om mikromeriterna genom att påminna deltagarna om att motsvarande helheter har genomförts vid universiteten redan under en lång tid. Det nya är alltså inte att det skapas arbetslivsinriktade, småskaliga utbildningar, det är mera så att kompetensen som synliggörs utgör en del av det officiella utbildningsutbudet.

Det är också väsentligt att utbudet samlas och är lättåtkomligt via gemensamma kanaler. Till exempel blir olika plattformar som opin.fi särskilt viktiga, eftersom mikromeriter måste vara lätta att hitta för både individer och organisationer. Genom administrativ utveckling underlättas dessutom identifiering och erkännande av kompetens som förvärvats via mikromeriter, vilket gynnar både studerande och universitet.

Därefter presenterade projektsakkunniga Mira Arffman och Katri Kuusela från Lapplands universitet resultaten från den enkät‑ och intervjustudie samt den workshop som genomförts inom projektet. En mer detaljerad analys av enkätresultaten finns att ta del av i ett blogginlägg som publicerades i januari. Under webbinariet presenterades, utöver enkäten, även intervjuer som genomförts inom projektet och som riktade sig till universitetens strategiska ledning, såsom vicerektorer (med ansvar för utbildning) och dekaner.

Utifrån materialet upplevs strukturerna för kontinuerligt lärande som relativt starka när det gäller genomförandet av mikromeriter. Samtidigt konstaterades att verksamheten fortfarande befinner sig i ett tidigt skede och att det behövs större tydlighet kring begreppen om mikromeriter och tillhörande praxis, likväl som en stärkt kompetens. Mikromeriter ses inte heller automatiskt som nytt innehåll, utan snarare som ett nytt sätt att paketera och samla redan existerande utbildning.
 
Vad är mikromeriternas värdelöfte?

I paneldiskussionen deltog Päivi Bosquet (UKM), Anne Gustafsson‑Pesonen (UCEF‑nätverket), Jukka Lerkkanen (POIJU‑projektet) samt Anna Päiviö (JOTPA). I diskussionen lyftes flera perspektiv på mikromeriternas centrala värdelöfte:

• Mikromeriter möjliggör snabba reaktioner på arbetslivets föränderliga behov.
• De planeras, genomförs och utvärderas i samarbete med arbetslivet, vilket ökar deras arbetslivsrelevans.
• De erbjuder alternativa sätt att verifiera kompetens vid sidan av examina och kan samtidigt stöda utvecklingen av examensprogram.
• Kunskap som produceras vid universiteten tillgängliggörs via mikromeriter till arbetslivet i ett relevant och användbart format.

I diskussionen konstaterades att universitetens varumärke och kvalitet fortfarande har betydelse i arbetslivet, men att en utmaning är att göra utbudet synligt och lättbegripligt. Dessutom diskuterades hur mikromeriter bör positioneras och brändas gentemot arbetslivet. Kommunikationen behöver vara tydlig eftersom intresset i arbetslivet i första hand gäller vilket mervärde utbildningen ger, snarare än hur den är administrativt organiserad inom universiteten.

Anna Päiviö från JOTPA nämnde några iakttagelser från de nu avslutade pilotprojekten om mikromeriter. Piloterna visade att en lyckad mikromerit är tydligt avgränsad och tillräckligt kort, vilket i praktiken innebär prestationer på 1–5 studiepoäng, i enlighet med de omfattningar som nämns i ramverket. Gemensam planering tillsammans med arbetsgivare visade sig vara produktivt, men samtidigt väcktes frågor om hur samarbetet och utvecklingsarbetet ska kunna fortsätta utan projektfinansiering. I piloterna deltog företag till exempel i planeringsworkshoppar, vilket utan projektmedel kan innebära en betydande resursinsats för företagen.

Ur ett studerandeperspektiv lyfte Jukka Lerkkanen fram den vuxna studerandes vardag som en central faktor i det praktiska genomförandet av mikromeriter. Att förena arbete och studier är en utmaning, som ska bemötas genom individualisering, flexibla sätt att genomföra studierna och mångsidiga bedömningsmetoder. Han tillade också att utgångspunkten för planeringen av en mikromerit är att identifiera att personer i arbetslivet redan besitter mycket kompetens, vilket ytterligare understryker vikten av gemensam planering.

I diskussionen identifierades även flera utmaningar, där den mest centrala gällde finansieringsbasen för mikromeriter. Enligt webbinariets många talturer är det svårt att uppnå lönsamhet utan offentlig finansiering. Därtill finns behov av att förtydliga metoder kring köp och försäljning, både inom högskolorna och i arbetslivet. Utbudet bör vara tydligare att överblicka och köpprocessen smidigare än i dag för att kunna öka volymerna.

Touko Apajalahti från Teknologiateollisuus ry sammanfattade paneldiskussionen. Kompetensbehovet inom teknologiindustrin beräknas under de kommande tio åren uppgå till omkring 140 000 nya experter, av vilka majoriteten kräver högskoleutbildning. Inom företagen är kontinuerligt lärande redan en del av vardagen, men andelen utbildning som tillhandahålls av universiteten är fortfarande relativt liten. Mikromeriter kan fungera som brobyggare mellan universiteten och företagen, men för att detta ska ske krävs det att de är genuint kopplade till företagens förnyelse och lätta att hitta.
​
Bland åhörarna lyftes frågor om utnyttjandet av forskningsbaserad kunskap i mikromeriter, samordningen mellan yrkeshögskolornas och universitetens mikromeritsutbud samt tidtabellen för färdigställandet av den nationella referensramen. Undervisningsrådet Bosquet bedömde att den preciserade referensramen kommer att publiceras hösten 2026.

What are micro-credentials?

The first webinar organised by our project brought together a broad group of experts interested in continuous learning: 166 people registered for the event, and at its peak there were 121 participants online. The development of micro-credentials is therefore clearly an engaging theme for university actors, especially among those working in continuous learning.

The webinar examined micro-credentials from the perspectives of administration, funding, strategic leadership and practical implementation. The discussion showed that this is not merely a new form of education, but part of a broader shift in how universities make their expertise available to meet the needs of working life.

​Picture: What are micro-credentials? - The next step?

The event was opened by Senior Ministerial Adviser Päivi Bosquet from the Ministry of Education and Culture. She provided historical background on micro-credentials by noting that similar kinds of learning units have long been offered at universities. What is new is not the small, working-life-oriented learning opportunities themselves, but the fact that these competences are now being made visible and incorporated into the official education offering.

It is also essential that the offering is compiled and made discoverable through shared channels. For example, the role of services such as opin.fi becomes increasingly important when micro-credentials need to be easy to find for both individuals and organisations. As administrative development progresses, it also becomes easier to identify and recognise competences acquired through micro-credentials, which benefits both learners and universities.

Next, experts Mira Arffman and Katri Kuusela from the University of Lapland presented the results of the survey and interview study as well as the workshop carried out within the project. A more detailed analysis of the survey findings is available in a blog post published in January. In addition to the survey, the webinar also presented interviews conducted in the project with university strategic leadership, such as vice-rectors responsible for education and deans. Based on the material, the structures for continuous learning are already seen as fairly strong from the perspective of implementing micro-credentials. At the same time, it was noted that the work is still at an early stage, and that more clarity is needed regarding micro-credential concepts and practices, as well as stronger competence development. Micro-credentials are not automatically seen as entirely new content, but rather as a new way of packaging and bringing together existing teaching.
 
What is the value proposition of micro-credentials?

The panel discussion featured Päivi Bosquet from the Ministry of Education and Culture, Anne Gustafsson-Pesonen from the UCEF network, Jukka Lerkkanen from the POIJU project, and Anna Päiviö from JOTPA. The discussion highlighted several perspectives on the core value proposition of micro-credentials:

• Micro-credentials enable rapid responses to changing needs in working life.
• They are designed, implemented and assessed together with working life, which increases their relevance to employers and employees.
• They provide alternative ways of demonstrating competence alongside degrees and can also support the development of degree programmes.
• Knowledge produced by universities can be delivered through micro-credentials in a format that is relevant to working life.

The discussion noted that the university brand and quality still matter in working life, but one challenge is making the offering visible and easy to understand. The branding of micro-credentials for working life was also discussed. Communication needs to be clear, because working life is more interested in the added value of the education than in how it is administratively organised within universities.

In her contribution, Anna Päiviö from JOTPA highlighted several observations from the first pilot projects on micro-credentials that had just concluded. The pilots showed that a successful micro-credential is clearly defined and sufficiently short, which in practice means learning units worth 1–5 ECTS credits, as described in the framework. Co-design with employers proved fruitful in the pilots, but discussion also focused on how collaboration and development can continue without project funding. In the pilots, companies took part in planning workshops, for example, which may represent a significant investment for them without external funding. From the learner’s perspective, Jukka Lerkkanen emphasised the everyday realities of adult learners as a key consideration in the practical implementation of micro-credentials. Balancing work and study is a challenge that can be addressed through individualisation, flexible ways of completing studies and diverse assessment methods. He also added that the starting point for designing a micro-credential is recognising that people already in working life have a great deal of competence, which further underlines the importance of co-design.

The discussion also identified challenges, the most significant of which was the funding base for micro-credentials. Several speakers noted that it is difficult to make micro-credentials financially viable without public funding. In addition, purchasing and sales practices require clarification both in higher education institutions and in working life. The offering should be easier to browse and the purchasing process more straightforward in order to increase volume.

At the end of the panel discussion, Touko Apajalahti from Technology Industries of Finland summarised the discussion. The sector is estimated to need around 140,000 new professionals over the next ten years, most of whom will require higher education. Continuous learning is already part of everyday life in companies, but the share of education provided by universities is still fairly small. Micro-credentials can serve as bridges between universities and companies. For this to happen, they must be genuinely connected to companies’ renewal and be easy to find. The audience discussion also raised questions about the use of research-based knowledge in micro-credentials, the coordination of micro-credential provision between universities of applied sciences and universities, and the timetable for completing the national framework. Päivi Bosquet estimated that the revised framework will be published in autumn 2026.