|
Kuopio tunnetaan kauniista veneilyreiteistä ja Puijon tornista, mutta myös hienosti järjestetyistä konferensseista. Hyvin organisoidusta konferenssitapahtumasta pääsimme nauttimaan 2.-3.6, kun Savonian ammattikorkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston johdolla organisoituun Pedaforumiin osallistui YJOP-hankkeen toimijoita useammasta yliopistosta. Paikalla oltiin kuulemassa korkeakouluopetuksen viimeisimmistä kokeiluista ja tutkimuksesta, sekä esittelemässä hankkeen omaa posteria. Konferenssi oli kooltaan varsin iso, tuoden paikalle ison joukon korkeakoulupedagogiikasta kiinnostuneita ammattilaisia kauniiseen taidelukio Lumitin tiloihin, jotka palvelivat konferenssin tarpeita mainiosti. YJOP-hankkeen kannalta keskeistä antia oli Opetus- ja kulttuuriministeriö Jonna Korhosen pitämä keynote, jossa hän avasi uuden korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2040 mahdollisia vaikutuksia tulevaan korkeakoulupolitiikkaan. Pienten osaamiskokonaisuuksien näkökulmasta keynotessa oli mielenkiintoisia nostoja. POKien näkökulmasta tällä hetkellä on tunnistettu haasteet rahoitusmallin rajatessa intressejä jatkuvan oppimisen tuottamiseen. Näin ollen oli hienoa huomata, että korkeakouluille suunnatuissa toimenpidesuosituksissa oli huomio jatkuvan oppimisen rahoituksen ja ohjauksen uudistamisesta. Tämä on POKien kehittämisen näkökulmasta kriittisen tärkeää ja uudistamiselle antaa tukea myös oman hankkeemme puitteissa toteutettu tiedonkeruu, jossa varsinkin strategisen tason toimijoiden haastattelut kertoivat tätä sanomaa. Muuten ohjelmassa oli hengästyttävän kattava tarjonta erilaisia pedagogisten kehittämishankkeiden ja kokeilujen esittelyä sekä aiheeseen liittyvää tutkimusta. Mielenkiintoisimpia nostoja omista sessioista joihin osallistuin, oli sessio jossa pohdittiin erilaisia ratkaisuja muun kuin suomen ja ruotsin kielisten opiskelijoiden koulutuksen järjestämiseen. Kansainvälisten opiskelijoiden ja muun kuin kotimaisia kieliä äidinkielenään puhuvien opiskelijoiden määrä on kasvussa, joka haastaa koulutuksen järjestäjiä. Jatkossa POKien ketteryys ja räätälöitävyys voivat olla tällaisessa koulutuksen järjestämisessä keskeisiä ratkaisuja kun täsmäkoulutusta tarjotaan esimerkiksi henkilölle, jolla on jo tutkinnot suoritettuna kotimaassaan, mutta työmarkkinoilla asemien vahvistaminen vaatii osaamisen täydentämistä POKien kautta. Toisena mielenkiintoisena nostona jatkuvan oppimisen kannalta oli työpaja, jossa tarkasteltiin yliopiston tarjoamia tekoälyyn liittyviä kursseja ja niiden sisältöjä. Itse näkisin, että POKien kannalta juuri tuollaiset työelämää läpileikkaavat isot teemat voisivat olla hyvä lähtökohta pinoutuvuutta silmällä pitäen. PosteriesitysHankkeen kannalta keskeisintä antia oli tietenkin omasta posterista saatu palaute ja kommentit. Posterisessiossa hankkeen tämänhetkisiä keskeisiä asioita nostettiin esille, sekä suunnattiin katsetta ensi syksyyn.  Viime syksynä toteutetusta tiedonkeruusta saatiin irrotettua monta keskustelunaihetta konferenssikävijöiden pohdittavaksi. Erityisesti pyysin pedagogiikan ammattilaisia kommentoimaan suunnitelmiamme syksyllä avautuvaa verkkokurssia varten. Posterilla vierailleet kommentoija toivoivat ymmärrettävästi selkeää kuvausta alkaen siitä, mikä POK on. Huomasin esitelmää pitäessäni, että aika alkeista tietoja POKeista saa alkaa rakentamaan, joka on arvokas huomio kehittämistä varten. Toinen keskeinen huomio oli verkkokurssin konkreettiseen tekemiseen painottavat kommentit. Kommenteissa pohdittiin, että kiireisen arjen keskellä POKien tekemiseen ja suunnitteluun pitää päästä verkkokurssissa nopeaa kiinni, jotta suorittajalla tulee tunne kurssin hyödyllisyydestä. Nämä kehittämiskohteet tiedossamme on hyvä jatkaa kehittämistä jälleen elokuussa. Ilmoittautuminen verkkokurssia käsittelevään webinaariin syksylle on myös jo auki. Ennen sitä kuitenkin pikkuinen huili ja lämmin kesä :)
Arttu Mykkänen
0 Kommentit
Hälsningar från PedaforumKuopio är känt för sina vackra båtleder och det välkända Puijotornet, men också för välorganiserade konferenser. Den 2–3 juni fick vi ta del av det välarrangerade evenemanget Pedaforum där representanter från flera universitet inom YJOP-projektet deltog. Dagarna organiserades av Savonia yrkeshögskola och Östra Finlands universitet. På plats fick deltagarna ta del av de senaste försöken och forskningsrönen inom högskolepedagogik samt presentera egna posters. Evenemanget samlade ett stort antal yrkesverksamma med intresse för högskolepedagogik i de vackra lokalerna vid konstgymnasiet Lumit, som lämpade sig utmärkt för evenemangets behov. För YJOP-projektet var ett betydelsefullt inslag keynoten som hölls av Jonna Korhonen från Undervisnings- och kulturministeriet. I sitt anförande presenterade hon den nya visionen för högre utbildning och forskning 2040 och belyste vilka konsekvenser den kan få för framtidens högskolepolitik. Ur ett mikromeritsperspektiv innehöll presentationen flera intressanta saker. I dagsläget har man identifierat utmaningar kopplade till finansieringsmodellen, som i viss mån begränsar högskolornas incitament att utveckla utbildningar inom kontinuerligt lärande. Därför var det glädjande att se att rekommendationerna till högskolorna innehåller förslag om att reformera både finansieringen och styrningen av kontinuerligt lärande. Detta är av central betydelse för utvecklingen av mikromeriter och budskapet stöds även av den datainsamling som genomförts inom YJOP-projektet, där intervjuer med personer på strategisk nivå lyfte fram samma behov. Utöver detta bjöd dagarna på ett imponerande brett program med presentationer av pedagogiska utvecklingsprojekt, piloter och aktuell forskning. En av de mest intressanta sessionerna jag deltog i handlade om olika lösningar för att organisera utbildning för studerande med andra modersmål än svenska eller finska. Antalet internationella studerande och studerande med en annan språkbakgrund ökar, vilket ställer nya krav på utbildningsanordnarna. I detta sammanhang kan mikromeriternas flexibilitet och anpassningsbarhet bli en viktig del av lösningen. De kan till exempel erbjuda riktad kompetensutveckling för personer som redan har en examen från sitt hemland men som behöver komplettera sin kompetens för att stärka sin position på den finländska arbetsmarknaden. En annan intressant programpunkt ur ett kontinuerligt lärande-perspektiv var en workshop om universitetens AI-relaterade kursutbud och innehåll. Just sådana breda teman som berör arbetslivet över sektorsgränserna ser jag som särskilt intressanta när man funderar på hur mikromeriter kan byggas och kombineras till större kompetenshelheter över tid. PosterpresentationFör projektets del var ändå den viktigaste programpunkten den respons och de kommentarer vi fick på vår egen poster. Under postersessionen presenterade vi projektets aktuella resultat och centrala teman, samtidigt som vi riktade blicken mot det fortsatta arbetet under hösten.  Deltagarna fick också möjlighet att ta del av resultaten från den datainsamling som genomfördes hösten 2025, vilket gav upphov till flera intressanta diskussioner. Jag passade på att be deltagarna kommentera våra planer för den nätkurs om mikromeriter som lanseras i höst. De kommentarer vi fick var mycket värdefulla för det fortsatta utvecklingsarbetet. En tydlig återkoppling från flera deltagare var behovet av att klargöra grunderna. För många är begreppet mikromeriter fortfarande relativt obekant, vilket innebär att nätkursen behöver ge en tydlig introduktion till vad en mikromerit är, varför den behövs och hur den kan användas i praktiken. När jag presenterade projektet blev det tydligt att det fortfarande finns ett generellt behov av grundläggande information, något som är viktigt att beakta i den fortsatta planeringen. En annan återkommande synpunkt handlade om det praktiska genomförandet. I en ofta hektisk arbetsvardag behöver deltagarna snabbt uppleva att kursen är relevant och nyttig. Därför betonades vikten av konkreta exempel, praktiska verktyg och tydliga anvisningar för hur mikromeriter kan planeras och genomföras i den egna verksamheten. Med dessa utvecklingsidéer i bagaget fortsätter arbetet med nätkursen efter sommaruppehållet.
Anmälan till höstens webbinarium om nätkursen är redan öppen. Innan dess väntar dock en välförtjänt paus och förhoppningsvis en varm och avkopplande sommar😊 Arttu Mykkänen Pedaforum 2026Kuopio is known for its beautiful boating routes and the Puijo Tower, but also for its well-organized conferences. We had the opportunity to enjoy a well-organized conference event on June 2–3, when participants from several universities involved in the YJOP project attended the Pedaforum conference organized by Savonia University of Applied Sciences and the University of Eastern Finland. The event provided an opportunity to hear about the latest experiments and research in higher education teaching, as well as to present the project’s own poster.
The conference was quite large, bringing together a large group of professionals interested in higher education pedagogy in the beautiful facilities of the Lumit arts high school, which served the conference needs excellently. From the perspective of the YJOP project, one of the key highlights was the keynote delivered by Jonna Korhonen from the Ministry of Education and Culture. In her presentation, she outlined the possible impacts of the new Vision for Higher Education and Research 2040 on future higher education policy. From the viewpoint of micro-credentials, the keynote included several interesting insights. Currently, challenges have been identified related to the funding model, which limits incentives for providing continuous learning. Therefore, it was encouraging to see that the action recommendations directed at higher education institutions included proposals for reforming the funding and steering of continuous learning. This is critically important from the perspective of developing micro-credentials, and our own project’s data collection—especially interviews conducted with strategic-level actors—supports this message. Otherwise, the program offered an impressively broad range of presentations on pedagogical development projects and experiments, as well as related research. One of the most interesting sessions I attended focused on exploring different solutions for organizing education for students whose native language is neither Finnish nor Swedish. The number of international students and those whose first language is not a national language is increasing, which challenges education providers. In the future, the flexibility and customizability of micro-credentials could play a key role in organizing such education. For example, targeted training could be offered to individuals who have already completed degrees in their home countries but need to supplement their skills through micro-credentials in order to strengthen their position in the labor market. Another interesting highlight from the perspective of continuous learning was a workshop that examined university courses related to artificial intelligence and their content. From my perspective, such broad, cross-cutting themes relevant to working life could provide a good starting point for designing stackable micro-credentials. For the project itself, the most important outcome was, of course, the feedback and comments received on our poster. The poster session highlighted the project’s current key aspects while also looking ahead to the coming autumn. The data collection carried out last autumn provided several discussion topics for conference participants to reflect on. In particular, I asked education professionals to comment on our plans for an online course launching in the autumn. Those who visited the poster quite understandably emphasized the need for a clear description starting from the basics—what a micro-credential actually is. While presenting, I noticed that it is necessary to begin with very fundamental information about micro-credentials, which is a valuable insight for further development. Another key observation concerned the practical orientation of the online course. The feedback highlighted that, amid a busy everyday life, participants need to quickly get into the practical aspects of creating and designing micro-credentials, so that they can immediately feel the usefulness of the course. With these development areas in mind, it is a good point to continue the work again in August. Registration for the webinar introducing the online course in the autumn is already open. Before that, however, it is time for a short break and a warm summer. Pienet osaamiskokonaisuudet kaipaavat yhteisiä pelisääntöjä
Yliopistoissa rakennetaan jo pieniä osaamiskokonaisuuksia, mutta yhteiset käytännöt puuttuvat. Tämä hidastaa jatkuvan oppimisen kehittämistä juuri silloin, kun tarve joustaville osaamispoluille kasvaa. Kun yliopistojen henkilöstöltä kysyy, mitä jatkuva oppiminen heidän työssään tarkoittaa, vastauksista muodostuu kirjavaa mosaiikkia. Yhdelle se on strateginen kokonaisuus, toiselle avoimen yliopiston kurssit, kolmannelle täydennyskoulutukset. Kenttä on monimuotoinen – ja juuri siksi yhteistä ymmärrystä tarvitaan. Tätä moninaisuutta tarkastelimme valtakunnallisessa YJOP-hankkeessa syksyllä 2025 tehdyssä kyselyssä, jossa selvitimme, miten jatkuvaa oppimista ja pieniä osaamiskokonaisuuksia yliopistoissa tällä hetkellä toteutetaan. Kyselyyn vastasi 134 henkilöä yhdeksästä yliopistosta. Tulokset osoittavat, että kehittämistyötä tehdään jo paljon, mutta yhteiset toimintamallit, käsitteet ja rakenteet ovat vielä osin kesken. Tahtoa on, mutta asiakastarpeiden tunnistaminen ontuu Yliopistoissa osataan jo rakentaa pedagogisesti laadukasta jatkuvaa oppimista, mutta asiakkaiden tarpeiden tunnistamiseen ei vielä ole riittäviä yhteisiä käytäntöjä. Kyselyn perusteella pedagogiset ratkaisut ja oppijoiden ohjaus arvioitiin vahvuuksiksi. Opetusmenetelmät ovat monipuolisia ja oppijoita osataan tukea. Sen sijaan kohderyhmien hahmottaminen ja todellisten osaamistarpeiden tunnistaminen saivat selvästi heikommat arviot. Toisin sanoen: koulutusta osataan järjestää, mutta aina ei ole yhtä selvää, kenelle ja mihin tarpeeseen sitä rakennetaan. Tietoa tarpeista myös kerätään. Vastaajat mainitsivat sidosryhmäyhteistyön, ennakointitiedon ja kyselyt tärkeimmiksi tavoiksi hahmottaa kysyntää. Haaste syntyy siitä, että tieto ei aina jalostu yhteiseksi suunnaksi, vaan jää yksittäisten henkilöiden tai yksiköiden käyttöön. Juuri tähän jatkuvan oppimisen kehittämisessä tarvitaan seuraava askel. POKeja tehdään jo, mutta yhteinen ymmärrys puuttuu Pienet osaamiskokonaisuudet eivät ole yliopistoissa enää uusi ajatus. Kyselyn perusteella niitä toteutetaan jo monin tavoin, vaikka käsitteet ja toimintamallit vaihtelevat suuresti. Osa yliopistoista ottaa vasta ensiaskeliaan, osa on liittänyt POKeja koulutustarjontaansa jo rajatusti. Harva kuitenkaan kuvaa niitä vielä olennaiseksi osaksi kokonaisuutta. Eroja näkyy myös siinä, mitä POKilla tarkoitetaan. Yhdelle se on OKM:n viitekehykseen asettuva rakenne, toiselle lyhyt tehokoulutus, kolmannelle opintopisteytetty kokonaisuus. Tämä hajanaisuus ei ole vain terminologinen ongelma. Jos yhteinen ymmärrys puuttuu, myös hyväksymiskäytännöt, arviointi ja viestintä rakentuvat eri tavoin. Kyselyssä toistuivat erityisesti neljä käytännön haastetta:
Henkilöstö kaipaa enemmän koulutusta, vertaisoppimista ja yhteisiä työkaluja kehittämistyön tueksi. Kyse ei ole vain prosesseista, vaan ihmisistä ja heidän valmiuksistaan tehdä asiakaslähtöistä työtä yhdessä. Asiakaslähtöisyys ei synny ohjeistuksia lisäämällä, vaan jakamalla kokemuksia, oppimalla toisilta ja rakentamalla käytäntöjä yhdessä. Kentältä nousee yhteinen viesti: pelisääntöjä tarvitaan nyt Kyselyn havainnot eivät jää vain yksittäisen hankkeen huomioksi. Samat teemat toistuvat laajemminkin korkeakoulukentässä, ja siksi niitä viedään nyt yhteiseen keskusteluun myös opetus- ja kulttuuriministeriön suuntaan. Yhdessä neljän muun ESR+-rahoitteisen hankkeen kanssa valmistelemme kannanottoa, jonka viesti on selvä: kansallinen viitekehys on tarpeellinen, mutta sen rinnalle tarvitaan yhteisiä tulkintaa tukevia linjauksia. Ei uusia normeja, vaan käytännön työtä helpottavia periaatteita. Keskustelu tiivistyy viiteen kysymykseen, joihin koko korkeakoulukenttä tarvitsee vastauksia:
Pilottihankkeet ovat jo tuottaneet paljon arvokasta tietoa, mutta kaikki opit eivät vielä liiku avoimesti. Jos tulokset saataisiin nopeammin yhteiseen käyttöön, kehittämistyössä voitaisiin rakentaa aiemman varaan sen sijaan, että eri hankkeissa käytetään aikaa ja resursseja saman asian ratkaisemiseen yhä uudelleen. Suomen vahvuus on työelämälähtöisyys ja juuri siksi yhteistyön on toimittava Kansainvälisesti tarkasteltuna suomalaisessa POK-keskustelussa korostuu yksi erityinen piirre: työelämän kanssa tehtävä yhteiskehittäminen. Monessa maassa pienet osaamiskokonaisuudet näyttäytyvät lähinnä korkeakoulujen omana koulutusmuotona, jota tarjotaan valmiina ulospäin. Suomessa lähtökohta on usein toinen: koulutusta rakennetaan vastauksena tunnistettuun työelämän tarpeeseen. Tämä on selvä vahvuus, mutta samalla se nostaa vaatimustasoa. Jos yhteistyö työelämän kanssa halutaan ottaa aidosti vakavasti, sen on oltava muutakin kuin yksittäisiä kontakteja. Tarvitaan rakenteita, joilla tarpeita tunnistetaan, tietoa jaetaan ja ratkaisuja kehitetään pitkäjänteisesti yhdessä. Lopulta kyse on oppijasta POK-keskustelussa huomio kiinnittyy helposti arviointiin, hyväksymiskäytäntöihin ja järjestelmiin. Ne ovat tärkeitä kysymyksiä, mutta samalla on helppo unohtaa, kenelle kokonaisuuksia oikeastaan rakennetaan. Oppijan näkökulmasta ratkaisevaa on, onko tarjonta löydettävää, ymmärrettävää ja aidosti saavutettavaa. Jos jokainen korkeakoulu rakentaa omat käytäntönsä, oppijan on vaikea hahmottaa, mitä vaihtoehtoja on tarjolla ja miten eri suoritukset liittyvät toisiinsa. Siksi kyse ei ole vain hallinnollisesta tai teknisestä kysymyksestä. Kyse on siitä, palveleeko järjestelmä oppijaa vai pakottaako se oppijan sovittautumaan järjestelmän ehtoihin. Seuraava vaihe ratkaisee paljon YJOP-hankkeessa työ jatkuu käytännön tasolla. Rakennamme henkilöstön kyvykkyyksiä tukevaa verkkokurssia, ”toolkit”-työkalua kehittämistyön tueksi sekä yhteistyömallia yliopistojen välille. Käynnissä on myös asiakasymmärrystyö, jonka tuloksena syntyy konkreettisia asiakasprofiileja kehittämistyön pohjaksi. Lisäksi toteutamme syksyllä alueellisia työpajoja, joissa työelämän edustajat ja korkeakoulujen kehittäjät kohtaavat saman pöydän äärellä. Pienet osaamiskokonaisuudet eivät ole ohimenevä kokeilu. Ne ovat osa sitä, miten korkeakoulutus vastaa muuttuvaan työelämään ja jatkuvan oppimisen tarpeisiin. Siksi juuri nyt tarvitaan yhteisiä pelisääntöjä, jotta hyvä kehittämistyö ei hajaannu irrallisiksi ratkaisuiksi. Laura Al-Azzavi (UEF), Heli Kaarniemi (UEF) ja Eva Raudasoja (OY) ETUSIVU - Lapin yliopiston tekemän raportin löydät Etusivulta. Mikromeriter behöver gemensamma spelregler
Vid universiteten byggs redan idag mikromeriter men gemensamma metoder och spelregler saknas fortfarande. Detta försvårar utvecklingen av kontinuerligt lärande just i en tid då behovet av flexibla kompetensvägar ökar. När universitetsanställda får frågan vad kontinuerligt lärande innebär i deras arbete framträder en brokig svarspalett. För vissa handlar det om en strategisk helhet, för andra om kurser inom det öppna universitetet eller om fortbildning. Fältet är mångfacetterat och just därför behövs en gemensam förståelse. Denna mångfald granskade vi inom det nationella YJOP-projektet genom en enkät som genomfördes hösten 2025. Syftet var att kartlägga hur kontinuerligt lärande och mikromeriter för närvarande genomförs vid universiteten. Totalt besvarades enkäten av 134 personer från nio universitet. Resultaten visar att det redan pågår ett omfattande utvecklingsarbete, men att gemensamma verksamhetsmodeller, begrepp och strukturer fortfarande till viss del saknas eller är under utveckling. Viljan finns – men identifiering av kompetensbehov behöver stärkas Vid universiteten finns redan god kompetens att skapa pedagogiskt välfungerande utbildningar inom kontinuerligt lärande. Däremot saknas det ännu tillräckligt etablerade gemensamma arbetssätt för att identifiera målgruppernas och arbetslivets kompetensbehov. Enkäten visar att pedagogiska lösningar och stöd till deltagarna uppfattas som tydliga styrkor. Undervisningsmetoderna är mångsidiga och det finns en god förmåga att stödja lärandet. Samtidigt gavs identifieringen av målgrupper och kartläggningen av faktiska kompetensbehov betydligt lägre vitsord. Med andra ord är universiteten skickliga på att genomföra utbildning, men det är inte alltid lika tydligt för vem utbildningen utvecklas och vilka behov den ska svara emot. Information om kompetensbehov samlas redan in på flera sätt. Respondenterna lyfte fram samarbete med intressenter, framtids- och omvärldsanalys samt olika typer av enkäter som de viktigaste verktygen för att förstå efterfrågan. Utmaningen är att denna kunskap inte alltid omsätts till gemensamma prioriteringar och strategiska vägval, utan ofta stannar hos enskilda personer eller verksamhetsenheter. Just här finns ett viktigt nästa steg i utvecklingen av kontinuerligt lärande. Mikromeriter förverkligas redan men den gemensamma förståelsen saknas Mikromeriter är inte längre någon ny företeelse vid universiteten. Enkäten visar att sådana helheter redan genomförs på många olika sätt, även om begreppen och verksamhetsmodellerna varierar betydligt mellan lärosätena. Vissa universitet har endast tagit de första stegen, medan andra redan i viss utsträckning har integrerat mikromeritshelheter i sitt utbildningsutbud. Få beskriver dem dock ännu som en etablerad och central del av verksamheten. Skillnaderna syns också i hur begreppet mikromeriter definieras. För vissa handlar det om strukturer som följer Undervisnings- och kulturministeriets referensram, för andra om kortare fortbildningar eller studiepoängsatta utbildningspaket. Denna variation är inte enbart en terminologisk fråga. När en gemensam förståelse saknas utvecklas även metoder för godkännande, bedömning och kommunikation på olika sätt. I enkäten framträdde särskilt fyra praktiska utmaningar som återkommande teman i utvecklingen av mikromeriter:
Personalen behöver mer utbildning, kollegialt lärande och gemensamma verktyg som stöd för utvecklingsarbetet. Det handlar inte bara om processer, utan om människor och deras förmåga att arbeta kundorienterat tillsammans. Kundorientering uppstår inte genom fler riktlinjer, utan genom att dela erfarenheter, lära av varandra och tillsammans bygga modeller. Ett gemensamt budskap från fältet: spelregler behövs nu Resultaten från enkäten stannar inte vid ett enskilt projekt. Samma teman återkommer även bredare inom högskolesektorn, och därför förs de nu även vidare som en gemensam diskussion till Undervisnings- och kulturministeriet. Tillsammans med fyra andra ESF+-finansierade projekt förbereder vi ett ställningstagande med ett tydligt budskap: en nationell referensram är nödvändig, men vid sidan av den behövs gemensamma riktlinjer som stöder tolkningen. Det handlar inte om nya normer, utan om principer som underlättar det praktiska arbetet. Diskussionen koncentreras till fem frågor som hela högskolesektorn behöver svar på:
Pilotprojekten har redan producerat mycket värdefull kunskap men alla lärdomar sprids ännu inte öppet. Om resultaten kunde göras gemensamt tillgängliga snabbare, skulle utvecklingsarbetet kunna bygga vidare på det som redan gjorts i stället för att tid och resurser i olika projekt används för att lösa samma frågor om och om igen. Finlands styrka är arbetslivsanknytningen och just därför måste samarbetet fungera I ett internationellt perspektiv framträder ett särskilt drag i den finländska diskussionen kring mikromeriter: samutvecklingen med arbetslivet. I många länder ses mikromeriter främst som en utbildningsform som högskolorna själva producerar och erbjuder i färdigt format. I Finland är utgångspunkten ofta en annan: utbildning byggs som svar på identifierade behov i arbetslivet. Detta är en tydlig styrka, men samtidigt höjer det kravnivån. Om samarbetet med arbetslivet ska tas på allvar måste det vara mer än enstaka kontakter. Det behövs strukturer för att identifiera behov, dela information och utveckla lösningar långsiktigt tillsammans. I slutändan handlar det om studerande I diskussionen om mikromeriter riktas uppmärksamheten lätt mot bedömning, metoder kring tillgodoräknande och system. Det är viktiga frågor men samtidigt är det lätt att glömma för vem helheterna egentligen byggs. Ur den studerandes perspektiv är det avgörande om utbudet är lätt att hitta, förstå och faktiskt tillgängligt. Om varje högskola utvecklar sin egen praxis blir det svårt för studerande att få en överblick över vilka alternativ som finns och hur olika prestationer hänger ihop. Därför handlar det inte bara om en administrativ eller teknisk fråga. Det handlar om huruvida systemet tjänar studerande eller om det tvingar dem att anpassa sig till systemets villkor. Nästa fas avgör mycket Inom YJOP-projektet fortsätter arbetet på en praktisk nivå. Vi utvecklar en webbkurs som stärker personalens kompetenser, ett ”toolkit”-verktyg som stöd för utvecklingsarbetet samt en samarbetsmodell mellan universiteten. Dessutom pågår ett arbete med att öka kundförståelsen, vilket resulterar i konkreta kundprofiler som grund för utvecklingsarbetet. Under hösten ska vi också genomföra regionala workshoppar där representanter från arbetslivet och utvecklare vid högskolorna möts vid samma bord. Mikromeriter är inget övergående experiment. De är en del av hur högre utbildning svarar på ett föränderligt arbetsliv och behovet av kontinuerligt lärande. Just därför behövs gemensamma spelregler nu, så att det goda utvecklingsarbetet inte splittras i isolerade lösningar. Laura Al-Azzavi (UEF), Heli Kaarniemi (UEF) och Eva Raudasoja (OY) På Svenska - Se mer av raporten under Raporten har pubilcerad Micro credentials need common ground rules
Universities are already building micro credentials, but common practices are still missing. This slows down the development of continuous learning precisely at a time when the need for flexible learning pathways is growing. When university staff are asked what continuous learning means in their work, the answers form a diverse mosaic. For one person, it is a strategic whole; for another, open university courses; for a third, continuing education. The field is diverse — and this is precisely why shared understanding is needed. We examined this diversity in a survey carried out in autumn 2025 as part of the national YJOP project. The survey explored how continuous learning and micro credentials are currently implemented in universities. A total of 134 respondents from nine universities took part. The results show that a great deal of development work is already under way, but common operating models, concepts and structures are still partly unfinished. There is willingness, but identifying customer needs remains a challenge Universities already know how to build pedagogically high-quality continuous learning, but there are not yet sufficient shared practices for identifying customers’ needs. According to the survey, pedagogical solutions and learner guidance were seen as strengths. Teaching methods are varied and learners are supported effectively. By contrast, identifying target groups and recognising actual competence needs received clearly weaker assessments. In other words: universities know how to organise education, but it is not always equally clear for whom and for what need it is being built. Information on needs is also collected. Respondents mentioned stakeholder cooperation, foresight information and surveys as the most important ways of understanding demand. The challenge is that this information does not always develop into a shared direction, but remains in the hands of individual people or units. This is exactly where the next step is needed in the development of continuous learning. Micro credentials already exist, but shared understanding is missing Micro credentials are no longer a new idea in universities. According to the survey, they are already being implemented in many ways, even though the concepts and operating models vary widely. Some universities are only taking their first steps, while others have already included micro credentials in their educational offering to a limited extent. Few, however, yet describe them as an essential part of the overall provision. Differences are also visible in what is meant by a micro credential. For one person, it is a structure aligned with the Ministry of Education and Culture’s framework; for another, a short intensive training course; for a third, a credit-bearing module. This fragmentation is not merely a terminological issue. If shared understanding is lacking, approval practices, assessment and communication will also be built in different ways. Four practical challenges were particularly prominent in the survey:
Staff need more training, peer learning and shared tools to support development work. This is not only about processes, but about people and their capabilities to carry out customer-oriented work together. Customer orientation does not emerge simply by adding more guidelines, but by sharing experiences, learning from one another and building practices together. A common message from the field: ground rules are needed now The survey findings are not merely observations from a single project. The same themes recur more broadly across the higher education field, which is why they are now being brought into joint discussion also with the Ministry of Education and Culture. Together with four other ESR+ funded projects, we are preparing a position paper with a clear message: a national framework is necessary, but alongside it we need common guidelines that support shared interpretation. Not new norms, but principles that make practical work easier. The discussion comes down to five questions to which the whole higher education field needs answers:
Pilot projects have already produced a great deal of valuable knowledge, but not all lessons learned are yet shared openly. If the results could be made available more quickly for common use, development work could build on what has already been learned instead of different projects spending time and resources solving the same issues again and again. Finland’s strength is work-life orientation — and that is exactly why cooperation must work From an international perspective, one particular feature stands out in the Finnish discussion on micro credentials: co-development with working life. In many countries, micro credentials are mainly seen as a form of education created by higher education institutions and offered outward as a ready-made product. In Finland, the starting point is often different: education is built in response to an identified need in working life. This is a clear strength, but it also raises the level of ambition. If cooperation with working life is to be taken genuinely seriously, it must be more than individual contacts. Structures are needed to identify needs, share information and develop solutions together over the long term. Ultimately, it is about the learner In discussions on micro credentials, attention easily turns to assessment, approval practices and systems. These are important questions, but at the same time it is easy to forget for whom these offerings are actually being built. From the learner’s perspective, what matters most is whether the provision is findable, understandable and genuinely accessible. If every higher education institution builds its own practices, it becomes difficult for learners to understand what options are available and how different achievements relate to one another. This is therefore not only an administrative or technical issue. It is about whether the system serves the learner — or forces the learner to adapt to the terms of the system. The next phase will matter greatly In the YJOP project, the work continues at a practical level. We are building an online course to support staff capabilities, a toolkit to support development work and a cooperation model between universities. Customer insight work is also under way, producing concrete customer profiles as a basis for development. In addition, we will organise regional workshops in the autumn, bringing representatives of working life and higher education developers around the same table. Micro credentials are not a passing experiment. They are part of how higher education responds to the changing world of work and the needs of continuous learning. That is why common ground rules are needed right now, so that good development work does not fragment into disconnected solutions. Laura Al-Azzavi (UEF), Heli Kaarniemi (UEF) and Eva Raudasoja (OY) In english - You can find the report prepared by the University of Lapland on the Homepage. Mikä ihmeen POK? - Hankkeen ensimmäinen webinaari Hankkeemme järjestämä ensimmäinen webinaari kokosi yhteen laajan joukon jatkuvasta oppimisesta kiinnostuneita asiantuntijoita: tilaisuuteen oli ilmoittautunut 166 henkilöä ja linjoilla oli parhaimmillaan 121 osallistujaa. Pienten osaamiskokonaisuuksien kehittäminen on siis selvästi kiinnostava teema yliopiston toimijoille, erityisesti jatkuvan oppimisen toteuttajien keskuudessa. Webinaarissa tarkasteltiin POKeja niin hallinnon, rahoituksen, strategisen johtamisen kuin käytännön toteutuksen näkökulmista. Keskustelu osoitti, että kyse ei ole pelkästä uudesta koulutusmuodosta, vaan laajemmasta muutoksesta siinä, miten yliopistojen osaamista tuodaan työelämän tarpeisiin.  Kuva: Mikä ihmeen POK? - Miten edetään POK? Tilaisuuden avasi opetusneuvos Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Hän pohjusti pienten osaamiskokonaisuuksien historiaa muistuttamalla, että vastaavantyyppisiä kokonaisuuksia on yliopistoissa toteutettu jo pitkään. Uutta ei siis ole itse työelämälähtöiset pienet oppimiseen tähtäävät koulutukset, vaan se, että nämä osaamiset tuodaan näkyväksi ja osaksi virallista koulutustarjontaa.
Keskeistä on myös se, että tarjonta kootaan ja tehdään löydettäväksi yhteisten kanavien kautta. Esimerkiksi opin.fi-alustan kaltaisten palvelujen rooli korostuu, kun pienten osaamiskokonaisuuksien on oltava helposti löydettävissä sekä yksilöille että organisaatioille. Hallinnollisen kehittämisen myötä POKien kautta hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen helpottuu, mikä hyödyttää sekä oppijoita että yliopistoja. Seuraavaksi Lapin yliopiston asiantuntijat Mira Arffman ja Katri Kuusela esittelivät hankkeessa toteutetun kysely- ja haastattelututkimuksen sekä työpajan tuloksia. Kyselyiden tulosten analyysiin voi tutustua tarkemmin tammikuussa julkaistussa blogikirjoituksessa. Webinaarissa esiteltiin kuitenkin kyselyn lisäksi hankkeessa tehtyjä haastatteluita, jotka kohdistuivat yliopistojen strategiseen johtoon, kuten koulutuksesta vastaaviin vararehtoreihin ja dekaaneihin. Aineiston perusteella jatkuvan oppimisen rakenteet koetaan jo varsin vahvoiksi POKien toteuttamisen kannalta. Samalla todettiin, että toiminta on kuitenkin vielä varhaisessa vaiheessa, ja POK-käsitteisiin ja -käytänteisiin tarvitaan lisää selkeyttä sekä osaamisen vahvistamista. POKeja ei myöskään nähdä automaattisesti uutena sisältönä, vaan pikemminkin uutena tapana tuotteistaa ja koota jo olemassa olevaa opetusta. Mikä on POKin arvolupaus? Paneelikeskusteluun osallistuivat Päivi Bosquet, OKM, Anne Gustafsson-Pesonen, UCEF-verkosto, Jukka Lerkkanen, POIJU-hanke sekä Anna Päiviö, JOTPA. Paneelikeskusteluissa nousi esiin useita näkökulmia POKien keskeiseen arvolupaukseen:
Keskustelussa todettiin, että yliopistojen brändillä ja laadulla on edelleen merkitystä työelämässä, mutta haasteena on tehdä tarjonta näkyväksi ja helposti ymmärrettäväksi. Lisäksi pohdittiin POKien brändäämistä työelämään. Viestinnän tulee olla selkeää työelämän suuntaan, koska siellä kiinnostaa enemmän se, mitä lisäarvoa koulutus tuo, kuin se miten ne on yliopistoissa hallinnollisesti järjestetty. JOTPAn Anna Päiviö nosti puheenvuorossaan muutamia huomioita juuri päättyneistä ensimmäisistä pienten osaamiskokonaisuuksien piloteista. Pilotit osoittivat, että onnistunut POK on selkeästi rajattu ja riittävän lyhyt, joka tarkoittaa periaatteessa viitekehyksessä mainittujen laajuuksien 1-5 op laajuisia suorituksia. Yhteissuunnittelu työnantajien kanssa on osoittautunut piloteissa hedelmälliseksi, mutta keskustelua herätti se, miten yhteistyö ja kehittäminen jatkuu ilman hankerahoitusta. Nyt piloteissa yritykset osallistuivat esimerkiksi suunnittelutyöpajoihin, joka voi olla ilman hanketta merkittävä panostus yrityksiltä. Oppijoiden näkökulmasta Jukka Lerkkanen nosti POKien käytännön toteutuksessa keskeiseksi aikuisten oppijoiden arjen. Työn ja opiskelun yhteensovittaminen on haaste, johon vastataan yksilöllistämisellä, joustavilla suoritustavoilla ja monipuolisilla arviointimenetelmillä. Hän myös lisäsi, että POKin suunnittelun lähtökohtana on tunnistaa, että työelämässä olevilla on jo paljon osaamista, joka edelleen korostaan yhteisen suunnittelun tärkeyttä. Keskustelussa tunnistettiin myös haasteita, joista keskeisimmäksi nostettiin POKien rahoituspohja. POKien kannattavuus todettiin monen puheenvuoron mukaan vaikea saavuttaa ilman julkista rahoitusta. Lisäksi ostamisen ja myymisen käytännöt kaipaavat selkeyttämistä sekä korkeakouluissa että työelämässä. Tarjonnan tulisi olla selkeämmin selattavissa ja ostamisen nykyistä vaivattomampaa, jotta volyymiä saadaan nostettua. Paneelikeskustelun lopuksi Touko Apajalahti Teknologiateollisyys ry:stä kokosi keskustelua yhteen. Teknologiateollisuuden osaajatarpeen arvioidaan olevan seuraavan kymmenen vuoden aikana noin 140 000 uutta osaajaa, joista suurin osa edellyttää korkeakoulutusta. Yrityksissä jatkuva oppiminen on jo arkea, mutta yliopistojen tarjoaman koulutuksen osuus on vielä melko pieni. POKit voivat toimia sillanrakentajina yliopistojen ja yritysten välillä. Tapahtuakseen tämä edellyttää, että ne kytkeytyvät aidosti yritysten uudistumiseen ja ovat helposti löydettävissä. Yleisökeskustelussa nousi esiin kysymyksiä tutkimustiedon hyödyntämisestä POKeissa, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen POK-tarjonnan koordinoinnista sekä kansallisen viitekehyksen valmistumisen aikataulusta, Päivi Bosquet arvioi, että tarkennettu viitekehitys julkaistaan syksyllä 2026. Vad är egentligen mikromeriter? Det första webbinariet som vårt projekt arrangerade samlade en bred grupp experter med intresse för kontinuerligt lärande: 166 personer hade anmält sig till evenemanget och som mest deltog 121 personer samtidigt. Utvecklingen av mikromeriter är alltså ett tydligt intressant tema för universitetsaktörer, särskilt bland dem som arbetar med kontinuerligt lärande. Under webbinariet granskades mikromeriter ur administrativa, finansierings‑ och strategiska ledningsperspektiv samt utifrån ett praktiskt genomförande. Diskussionen visade att det inte enbart handlar om en ny utbildningsform, utan om en mer omfattande förändring i hur universitetens kompetens ska tillgängliggöras för arbetslivets behov. Bild: Vad är mikromeriter? - Vad är nästa steg? Tillfället inleddes av undervisningsrådet Päivi Bosquet från Undervisnings‑ och kulturministeriet. Hon gav en historisk bakgrund om mikromeriterna genom att påminna deltagarna om att motsvarande helheter har genomförts vid universiteten redan under en lång tid. Det nya är alltså inte att det skapas arbetslivsinriktade, småskaliga utbildningar, det är mera så att kompetensen som synliggörs utgör en del av det officiella utbildningsutbudet.
Det är också väsentligt att utbudet samlas och är lättåtkomligt via gemensamma kanaler. Till exempel blir olika plattformar som opin.fi särskilt viktiga, eftersom mikromeriter måste vara lätta att hitta för både individer och organisationer. Genom administrativ utveckling underlättas dessutom identifiering och erkännande av kompetens som förvärvats via mikromeriter, vilket gynnar både studerande och universitet. Därefter presenterade projektsakkunniga Mira Arffman och Katri Kuusela från Lapplands universitet resultaten från den enkät‑ och intervjustudie samt den workshop som genomförts inom projektet. En mer detaljerad analys av enkätresultaten finns att ta del av i ett blogginlägg som publicerades i januari. Under webbinariet presenterades, utöver enkäten, även intervjuer som genomförts inom projektet och som riktade sig till universitetens strategiska ledning, såsom vicerektorer (med ansvar för utbildning) och dekaner. Utifrån materialet upplevs strukturerna för kontinuerligt lärande som relativt starka när det gäller genomförandet av mikromeriter. Samtidigt konstaterades att verksamheten fortfarande befinner sig i ett tidigt skede och att det behövs större tydlighet kring begreppen om mikromeriter och tillhörande praxis, likväl som en stärkt kompetens. Mikromeriter ses inte heller automatiskt som nytt innehåll, utan snarare som ett nytt sätt att paketera och samla redan existerande utbildning. Vad är mikromeriternas värdelöfte? I paneldiskussionen deltog Päivi Bosquet (UKM), Anne Gustafsson‑Pesonen (UCEF‑nätverket), Jukka Lerkkanen (POIJU‑projektet) samt Anna Päiviö (JOTPA). I diskussionen lyftes flera perspektiv på mikromeriternas centrala värdelöfte:
I diskussionen konstaterades att universitetens varumärke och kvalitet fortfarande har betydelse i arbetslivet, men att en utmaning är att göra utbudet synligt och lättbegripligt. Dessutom diskuterades hur mikromeriter bör positioneras och brändas gentemot arbetslivet. Kommunikationen behöver vara tydlig eftersom intresset i arbetslivet i första hand gäller vilket mervärde utbildningen ger, snarare än hur den är administrativt organiserad inom universiteten. Anna Päiviö från JOTPA nämnde några iakttagelser från de nu avslutade pilotprojekten om mikromeriter. Piloterna visade att en lyckad mikromerit är tydligt avgränsad och tillräckligt kort, vilket i praktiken innebär prestationer på 1–5 studiepoäng, i enlighet med de omfattningar som nämns i ramverket. Gemensam planering tillsammans med arbetsgivare visade sig vara produktivt, men samtidigt väcktes frågor om hur samarbetet och utvecklingsarbetet ska kunna fortsätta utan projektfinansiering. I piloterna deltog företag till exempel i planeringsworkshoppar, vilket utan projektmedel kan innebära en betydande resursinsats för företagen. Ur ett studerandeperspektiv lyfte Jukka Lerkkanen fram den vuxna studerandes vardag som en central faktor i det praktiska genomförandet av mikromeriter. Att förena arbete och studier är en utmaning, som ska bemötas genom individualisering, flexibla sätt att genomföra studierna och mångsidiga bedömningsmetoder. Han tillade också att utgångspunkten för planeringen av en mikromerit är att identifiera att personer i arbetslivet redan besitter mycket kompetens, vilket ytterligare understryker vikten av gemensam planering. I diskussionen identifierades även flera utmaningar, där den mest centrala gällde finansieringsbasen för mikromeriter. Enligt webbinariets många talturer är det svårt att uppnå lönsamhet utan offentlig finansiering. Därtill finns behov av att förtydliga metoder kring köp och försäljning, både inom högskolorna och i arbetslivet. Utbudet bör vara tydligare att överblicka och köpprocessen smidigare än i dag för att kunna öka volymerna. Touko Apajalahti från Teknologiateollisuus ry sammanfattade paneldiskussionen. Kompetensbehovet inom teknologiindustrin beräknas under de kommande tio åren uppgå till omkring 140 000 nya experter, av vilka majoriteten kräver högskoleutbildning. Inom företagen är kontinuerligt lärande redan en del av vardagen, men andelen utbildning som tillhandahålls av universiteten är fortfarande relativt liten. Mikromeriter kan fungera som brobyggare mellan universiteten och företagen, men för att detta ska ske krävs det att de är genuint kopplade till företagens förnyelse och lätta att hitta. Bland åhörarna lyftes frågor om utnyttjandet av forskningsbaserad kunskap i mikromeriter, samordningen mellan yrkeshögskolornas och universitetens mikromeritsutbud samt tidtabellen för färdigställandet av den nationella referensramen. Undervisningsrådet Bosquet bedömde att den preciserade referensramen kommer att publiceras hösten 2026. What are micro-credentials? The first webinar organised by our project brought together a broad group of experts interested in continuous learning: 166 people registered for the event, and at its peak there were 121 participants online. The development of micro-credentials is therefore clearly an engaging theme for university actors, especially among those working in continuous learning. The webinar examined micro-credentials from the perspectives of administration, funding, strategic leadership and practical implementation. The discussion showed that this is not merely a new form of education, but part of a broader shift in how universities make their expertise available to meet the needs of working life. Picture: What are micro-credentials? - The next step? The event was opened by Senior Ministerial Adviser Päivi Bosquet from the Ministry of Education and Culture. She provided historical background on micro-credentials by noting that similar kinds of learning units have long been offered at universities. What is new is not the small, working-life-oriented learning opportunities themselves, but the fact that these competences are now being made visible and incorporated into the official education offering.
It is also essential that the offering is compiled and made discoverable through shared channels. For example, the role of services such as opin.fi becomes increasingly important when micro-credentials need to be easy to find for both individuals and organisations. As administrative development progresses, it also becomes easier to identify and recognise competences acquired through micro-credentials, which benefits both learners and universities. Next, experts Mira Arffman and Katri Kuusela from the University of Lapland presented the results of the survey and interview study as well as the workshop carried out within the project. A more detailed analysis of the survey findings is available in a blog post published in January. In addition to the survey, the webinar also presented interviews conducted in the project with university strategic leadership, such as vice-rectors responsible for education and deans. Based on the material, the structures for continuous learning are already seen as fairly strong from the perspective of implementing micro-credentials. At the same time, it was noted that the work is still at an early stage, and that more clarity is needed regarding micro-credential concepts and practices, as well as stronger competence development. Micro-credentials are not automatically seen as entirely new content, but rather as a new way of packaging and bringing together existing teaching. What is the value proposition of micro-credentials? The panel discussion featured Päivi Bosquet from the Ministry of Education and Culture, Anne Gustafsson-Pesonen from the UCEF network, Jukka Lerkkanen from the POIJU project, and Anna Päiviö from JOTPA. The discussion highlighted several perspectives on the core value proposition of micro-credentials:
The discussion noted that the university brand and quality still matter in working life, but one challenge is making the offering visible and easy to understand. The branding of micro-credentials for working life was also discussed. Communication needs to be clear, because working life is more interested in the added value of the education than in how it is administratively organised within universities. In her contribution, Anna Päiviö from JOTPA highlighted several observations from the first pilot projects on micro-credentials that had just concluded. The pilots showed that a successful micro-credential is clearly defined and sufficiently short, which in practice means learning units worth 1–5 ECTS credits, as described in the framework. Co-design with employers proved fruitful in the pilots, but discussion also focused on how collaboration and development can continue without project funding. In the pilots, companies took part in planning workshops, for example, which may represent a significant investment for them without external funding. From the learner’s perspective, Jukka Lerkkanen emphasised the everyday realities of adult learners as a key consideration in the practical implementation of micro-credentials. Balancing work and study is a challenge that can be addressed through individualisation, flexible ways of completing studies and diverse assessment methods. He also added that the starting point for designing a micro-credential is recognising that people already in working life have a great deal of competence, which further underlines the importance of co-design. The discussion also identified challenges, the most significant of which was the funding base for micro-credentials. Several speakers noted that it is difficult to make micro-credentials financially viable without public funding. In addition, purchasing and sales practices require clarification both in higher education institutions and in working life. The offering should be easier to browse and the purchasing process more straightforward in order to increase volume. At the end of the panel discussion, Touko Apajalahti from Technology Industries of Finland summarised the discussion. The sector is estimated to need around 140,000 new professionals over the next ten years, most of whom will require higher education. Continuous learning is already part of everyday life in companies, but the share of education provided by universities is still fairly small. Micro-credentials can serve as bridges between universities and companies. For this to happen, they must be genuinely connected to companies’ renewal and be easy to find. The audience discussion also raised questions about the use of research-based knowledge in micro-credentials, the coordination of micro-credential provision between universities of applied sciences and universities, and the timetable for completing the national framework. Päivi Bosquet estimated that the revised framework will be published in autumn 2026. YJOP-hankkeen edustajat mukana TyöelämäfoorumissaOsallistuimme YJOP-hankkeen toteuttajien kesken Poiju- ja AMKmicro -hankkeiden toteuttamaan Työelämäfoorumiin, joka järjestettiin Tampereen Nokia Areenalla. Foorumin avauspuheenvuorossa toteuttavien hankkeiden toimesta tuotiin esiin foorumin kolme keskeistä teemaa a) aikuisten oppijoiden oppimaan motivointia ja toimivia käytänteitä, b) työelämän osaamistarpeita, sekä c) korkeakoulujen roolia jatkuvassa oppimisessa. Näitä teemoja lähestyttiin alustuspuheenvuorojen ja paneelikeskustelun kautta. Kokoavana teemana taustalla oli luonnollisesti pienet osaamiskokonaisuudet.  Joustavat ratkaisut ja itseohjautuvuuden vaatimus lisääntyvät Ensimmäisessä puheenvuorossa Itä-Suomen yliopiston Yliopistotutkija Soila Lemmetty pohjusti päivän teemoja tutkimuksellisesta näkökulmasta. Yhtenä mielenkiintoisena nostona pieniin osaamiskokonaisuuksien tuottamiseen liittyen Lemmetty nosti koronapandemian mukanaan tuomat muutokset jatkuvan oppimisen toteuttamisessa (riippumatta siitä onko toteuttaja korkeakoulu tai esimerkiksi organisaatio itse). Pandemia siirsi useita työntekijöitä etätöihin ja samalla jatkuvan oppimisen käytännöissä tapahtui muutos painotuksena verkko-opintoihin ja joustaviin suoritusmahdollisuuksiin. Tämä kehitys on voinut olla monella tapaa käytäntöjä sujuvoittavaa ja toimintaa helpottavaa, mutta muutos tuo mukanaan myös haasteen itse kurssin suorittamiseen liittyen. Täysin vailla ohjausta oleva kurssi vaatii suorittajaltaan itseohjautuvuutta ja oppimisen itsesäätelyä, joka luonnollisesti luo uudenlaista haastavuutta uusien oppien hakemiseen. Kaikilla ei ole samanlaisia valmiuksia hallita omaa oppimistaan, mikä voi johtaa siihen, että osa työntekijöistä jää koulutustarjonnan ulkopuolelle tai koulutustarjonta on suunniteltu vastaamaan substanssiltaan heidän tarpeitaan, mutta ei toteutukseltaan. Pienten osaamiskokonaisuuksien kohdalla aika selkeä linja eri keskusteluissa on kuitenkin ollut, että verkkopohjaiset toteutukset tulevat olemaan valtavirtaa. Onkin tärkeää pohtia pedagogisten ratkaisujen kannalta kohderyhmää ja sitä, miten kasvanutta itseohjautuvuuden vaatimusta voidaan erilaisilla tukimuodoilla helpottaa. Lemmetty haastoi myös korkeakouluja pohtimaan koulutusten suunnittelussa niiden suorittamisen motiiveja. Aikuinen oppija tarvitsee selkeän vastauksen kysymykseen ”miksi koulutus tulee suorittaa?”. Jo työelämää nähneen oppijan oppiminen rakentuu aiemmille kokemuksille ja varsinkin asiantuntijatyössä mielekkyyden hahmottaminen peilautuu siihen, kuinka paljon hyötyä kurssin suorittamisesta on työntekijälle. Toisesta ääripäästä Lemmetty mainitsi koulutukset, jotka organisaation jäsenten tulee käydä vain sitä varten, että järjestelmään saadaan merkintä koulutuksen suorittamisesta. Pienten osaamiskokonaisuuksien näkökulmasta, olennaista on onnistunut suunnittelu yhdessä työelämän kanssa, jotta esimerkiksi työntekijän kysymykseen kurssin mielekkyydestä ja hyödyllisyydestä saadaan vastattua. Oppimisen rakenteet ratkaisevat Foorumin iltapäivän ohjelmassa oli paneelikeskustelu. Keskustelijoina olivat: Toni Leander, jatkuvan oppimisen johtaja, TAMK Carita Lepikonmäki, henkilöstön kehittämispäällikkö, Keski-Suomen hyvinvointialue Kati Kivistö, koulutusjohtaja, Pirha-akatemia, Pirkanmaan hyvinvointialue Sanna Säteri, Suomen Fysioterapeutit  Panelistien taustoista johtuen keskustelu liikkui pääosin siinä, miten pieniä osaamiskokonaisuuksia voidaan tuottaa sote-alalla työskenteleville ammattilaisille. Kiinnostavaksi asetelman teki se tosiasia, että hyvinvointialueet omaavat todella isot omat koulutusorganisaatiot, joiden kautta työntekijöiden kouluttamista toteutetaan. Yksilön oppimista voidaan tukea melko suoraviivaisesti, mutta organisaation tasolla systemaattinen osaamisen johtaminen on vaikeampaa. Tarvitaan rakenteita, jotka mahdollistavat nopean reagoinnin osaamistarpeisiin. Hyvinvointialueilla osaamistarpeet voivat syntyä nopeastikin. Rakenteiden on mahdollistettava koulutusten järjestäminen silloin, kun tarve ilmenee eikä kuukausia myöhemmin. Tämä asettaa haasteen korkeakouluille, joiden vuosikello on usein hieman hitaammin reagoiva ja toiminta-ajat eivät useinkaan (valitettavasti) ole mallia ”tässä ja heti”. Kuitenkin tätä ongelmaa tulisi pystyä ratkaisemaan esimerkiksi pienten osaamiskokonaisuuksien kautta. Puheenvuoroissa huomautettiin, että vaikka hyvinvointialueet hoitaisivat koulutuksensa itse, on vuoropuhelu korkeakoulujen kanssa tärkeää, sillä substanssikoulutusten sisältö pohjaa usein tutkimukseen ja pedagogiseen osaamiseen. Lisää haasteiden listaa kasvatti paneelissa esitetty huomio koulutusten kestosta. Pienen osaamiskokonaisuuden alaraja näyttää tällä hetkellä asettuvan yhteen opintopisteeseen. Panelistit toivat esille, että tämä 27 tunnin minimi on monelle organisaatiolle liian suuri, kun koulutukseen järjesteltävissä oleva aika on enemmänkin minuutteja kuin tunteja. Koska yhden opintopisteen laajuus on pienin kokonaisuus jonka voimme tuottaa, on meidän koulutuksen suunnittelijoiden palasteltava opinnot oppijalle sopiviksi muruiksi. Jokaisen näistä osista on oltava itsekseenkin vaikuttava eli jokaisesta on suorittajan voitava havaita ja saada osaamista, jonka vie työhönsä tai työpaikallaan sovellettavaksi. Projektets representanter deltog i ArbetslivsforumYJOP-projektets representanter deltog i Arbetslivsforum som arrangerades av Poiju- och AMKmicro-projekten vid Nokia Arena i Tammerfors 19.3. I öppningsanförandet lyfte arrangörerna fram tre centrala teman för dagen: a) att motivera vuxna att lära sig och fungerande metoder, b) arbetslivets kompetensbehov samt c) högskolornas roll i kontinuerligt lärande. Dessa teman behandlades genom inledande anföranden och en paneldiskussion. Som ett övergripande tema diskuterades även mikromeriter.  Flexibla lösningar och ökade krav på självstyrning I det första anförandet introducerade universitetsforskare Soila Lemmetty från Östra Finlands universitet dagens teman ur ett forskningsperspektiv. En intressant iakttagelse kopplad till mikromeriter var de förändringar som coronapandemin medförde inom kontinuerligt lärande (oberoende om utbildningen/fortbildningen ordnades av högskolor eller organisationer själva). Pandemin styrde många anställda till distansarbete och samtidigt skedde en tydlig förändring i hur kontinuerligt lärande förverkligades med ett ökat fokus på nätbaserade studier och flexibla former. Denna utveckling har på många sätt effektiviserat och underlättat verksamheten men den medför också nya utmaningar när det gäller själva genomförandet av kurser. Kurser utan handledning kräver högre grad av självstyrning och förmåga till självreglerat lärande, vilket kan göra det svårare att ta in ny kunskap. Alla har inte samma förutsättningar att styra det egna lärandet, vilket kan leda till att vissa anställda hamnar utanför utbildningsutbudet – eller att utbildningen motsvarar deras behov innehållsmässigt, men inte till formatet. När det gäller mikromeriter har det i diskussionerna ändå varit tydligt att nätbaserade lösningar kommer fortsättningsvis att vara dominerande. Därför är det viktigt att noggrant överväga målgruppen ur ett pedagogiskt perspektiv och fundera på hur det ökade kravet på självstyrning kan stödjas på olika sätt. Lemmetty uppmanade också högskolorna att reflektera över motivationen bakom deltagande i utbildningar. Den vuxna behöver ett tydligt svar på frågan: “varför ska jag gå den här utbildningen?”. Lärandet hos personer med arbetslivserfarenhet bygger på tidigare erfarenheter och särskilt i rollen som sakkunnig kopplas motivationen starkt till vilken nytta utbildningen ger. Som en kontrast lyfte Lemmetty fram utbildningar som genomförs enbart för att få den antecknad i systemet. Ur ett mikromeritsperspektiv är det därför avgörande att utbildningar planeras i nära samarbete med arbetslivet, så att deltagarnas frågor om relevans och nytta besvaras. Lärandets strukturer avgör Under eftermiddagen fortsatte programmet med en paneldiskussion. Paneldeltagarna var: Toni Leander, chef för kontinuerligt lärande, TAMK Carita Lepikonmäki, personalutvecklingschef, Mellersta Finlands välfärdsområde Kati Kivistö, utbildningschef, Pirha-akademin, Birkalands välfärdsområde Sanna Säteri, Finlands Fysioterapeuter  Med tanke på paneldeltagarnas bakgrund handlade diskussionen i hög grad om hur mikromeriter kan utvecklas för yrkesverksamma inom social- och hälsovårdssektorn. En särskilt intressant aspekt var att välfärdsområdena har egna, stora utbildningsorganisationer där personalens kompetensutveckling redan i stor utsträckning sker. Den enskildes lärande kan stödas på ett ganska enkelt sätt, men på organisationsnivå är det svårare att bedriva en systematisk kompetensledning. Det krävs strukturer som gör det möjligt att snabbt reagera på kompetensbehov. Inom välfärdsområdena kan kompetensbehov uppstå mycket snabbt. Utbildningar behöver kunna ordnas när behovet uppstår och inte flera månader senare. Det här innebär en utmaning för högskolorna vars verksamhet ofta följer en långsammare årsrytm och där utbildningsutbudet sällan kan erbjudas “här och nu”. Samtidigt lyftes det fram att just mikromeriter kunde vara en del av lösningen. Även om välfärdsområdena i hög grad ansvarar för sina egna utbildningar, betonades vikten av dialog med högskolorna, eftersom utbildningarnas innehåll ofta bygger på forskning och pedagogisk expertis. Ytterligare en utmaning som lyftes i panelen gäller utbildningarnas omfattning. Den nedre gränsen för en mikromerit är i dagsläget en studiepoäng, vilket motsvarar ca. 27 timmar. Paneldeltagarna påpekade att detta ofta är för omfattande för organisationer där den tid som kan avsättas för utbildning snarare mäts i minuter än i timmar. Eftersom en studiepoäng är den minsta enhet som kan produceras, behöver utbildningarna planera innehållet i mindre delar som är bättre anpassade för deltagarnas behov. Varje del måste i sig vara meningsfull och deltagaren ska kunna erbjudas konkret kompetens som direkt kan tillämpas i det egna arbetet eller till sin arbetsplats. YJOP Project Representatives Participated in the Together with the implementing partners of the YJOP project, we took part in the Työelämäfoorumi organized by the Poiju and AMKmicro projects at Nokia Arena in Tampere. In the opening remarks delivered by the organizing projects, three key themes of the forum were highlighted: a) motivating adult learners and effective practices, b) the competence needs of working life, and c) the role of higher education institutions in continuous learning. These themes were explored through introductory talks and a panel discussion. Micro credentials served as the overarching background theme.  Flexible Solutions and the Growing Demand for Self‑Direction In the first presentation, University Researcher Soila Lemmetty from the University of Eastern Finland introduced the day's themes from a research perspective. One particularly interesting point related to producing micro credentials concerned the changes that the COVID‑19 pandemic brought to the implementation of continuous learning (regardless of whether the provider is a higher education institution or, for example, an organization itself). The pandemic moved many employees to remote work, and simultaneously, continuous learning practices shifted towards online studies and flexible completion opportunities. While this development has often streamlined practices and made participation easier, it also creates challenges for course completion. A course that is entirely without guidance requires a high level of self‑direction and self‑regulation, which naturally adds difficulty for learners seeking new knowledge. Not everyone has the same capacity to manage their own learning, which may result in some employees being left outside training opportunities — even when the content itself would meet their needs, the mode of delivery may not. When it comes to micro credentials, a fairly clear conclusion across discussions is that online implementations will become the mainstream. It is therefore crucial to consider the target group from a pedagogical perspective, and to reflect on how the growing requirement for self‑direction can be supported through various means. Lemmetty also challenged higher education institutions to consider the learner’s motivation when designing training. An adult learner needs a clear answer to the question: “Why should I complete this course?” Learning for someone with work experience builds on prior knowledge, and in expert work, relevance is strongly linked to the learner’s perception of how useful the training will be. At the other extreme, Lemmetty mentioned trainings that employees attend solely for the purpose of registering completion in the system. From the perspective of micro credentials, successful co‑design with working life is essential so that, for example, an employee’s question about the course’s relevance and usefulness can be convincingly answered. Learning Structures Make the Difference The afternoon program of the forum featured a panel discussion. The panelists were: • Toni Leander, Director of Continuous Learning, TAMK • Carita Lepikonmäki, Head of Staff Development, Central Finland Wellbeing Services County • Kati Kivistö, Director of Education, Pirha Academy, Pirkanmaa Wellbeing Services County • Sanna Säteri, Finnish Association of Physiotherapists  Due to the backgrounds of the panelists, the discussion focused mainly on how small competency modules can be developed for professionals working in the social and healthcare sector. The interesting aspect here was the fact that wellbeing services counties have very large internal training organizations through which staff development is carried out.
Supporting individual learning can be relatively straightforward, but systematic competence management at the organizational level is more challenging. Structures are needed to enable quick responses to emerging competence needs. In wellbeing services counties, these needs can arise rapidly. The structures must allow training to be organized when the need emerges — not several months later. This poses a challenge for higher education institutions, whose annual cycles often react more slowly and whose operating models are not typically designed for “right here and right now.” Yet this challenge should be addressed — for example, through small competency modules. The speakers emphasized that even if wellbeing services counties handle most of their training in‑house, dialogue with higher education institutions remains essential, as the content of professional training is often grounded in research and pedagogical expertise. Adding to the list of challenges was a point raised about the duration of trainings. At present, the lower limit for a micro credential is one ECTS credit. Panelists noted that this minimum of 27 hours is far too large for many organizations, where the time available for training is counted in minutes rather than hours. Since one ECTS is the smallest unit we can currently offer, we as training designers must break the studies into suitably small, digestible pieces for learners. Each of these pieces must also be meaningful on its own — learners must be able to identify and apply a concrete skill or insight from every part they complete. |
AuthorKirjoittajina toimivat toteuttavien yliopistojen henkilöt. Archives
kesäkuu 2026
Categoriesarkisto
kesäkuu 2026
|
RSS-syöte